On jäänyt blogin kirjoitteleminen kaiken muun menon alle, hupsista keikkaa. Hyvin täällä voidaan joka ikinen. :) Kovasti alkavaa kesää ja jo edessä olevaa kesälomaa ainakin meidän lapsoset odottavat. Kesäsuunnitelmia ei tosin vielä kummoisia ole, taitaa se meidän kesä muutenkin aika pitkälti mennä huidellen täällä Lampinsaaren huudeilla, autottomana kun täältä aika mahdotonta liikkua kovinkaan pitkälle kun välimatkat on sen verran suuria. :-/ Toki mietittiin sitä Kalajoen Jukuparkkia että JOS oltaisiin käyty siellä, mutta jos kerta 4 hengen liput sinne jo pelkästään jotain 80-90e, niin saa ihan suosiolla unohtaa moiset huvitukset. Liian kalliiksi tulisi kun ottaa vielä huomioon bensat, syömiset yms. Toki varmaan muuten voidaan siellä Kalajoella käydä päiväretkellä ja rannalla merta ihmettelemässä.

Paljonkin asioita todellakin muuttunut siten viime kirjoitelmani. :) Ensinnäkin lapset ovat saaneet lisää kavereita tältä kylältä, mikä on todella ihana asia. :) Samoin myöskin minä olen tutustunut tämän kylän eläjiin ja saanut niin ystäviä kuin vihamiehiäkin. Eniten koen sielunsisaruutta uuden ystäväni kanssa... Olkoot hänen nimensä vaikka nyt MANSIKKA. Häneen ja hänen perheeseensä tutustuin syksyllä Vihannin erityislasten vanhempien ryhmän kautta. Alkuun oltiin lähinnä moikkaustuttuja, mutta sitten tämä Mansikka päätti rohkaistua ja kutsua meidät luokseen kahville ja katsomaan kissoja. Ja loppu onkin historiaa. :) Oikeastaan hänen ja ystävieni MUSTIKAN, VADELMAN ja PUOLUKAN takia olen alkanut viihtymään tälläkin kylällä paremmin ja mun ahdistuksenikin on vähentynyt. Toki edelleenhän mulla on se säännöllinen lääkitys siihenkin, jonka avulla selviydyn paremmin tästä "tavan arjesta". Kokeilin pärkän olla ilman lääkitystä tuossa kevättalvesta, mutta eihän siitä mitään muuta tullut kuin sanomista, joten suosiolla otan lääkkeeni, enkä edes kokeile olla ilman. Ainakin elokuun loppuun asti on tarkoitus noita nappeja syödä, katsotaan sitten että jatketaanko vai mitä meinaavat.

Juha sai töitä Raahesta, ajaa yhdistelmärekkoja ympäri suomen. Tällä hetkellä on etelä-suomessa ajossa, hyvällä onnella tänä yönä kotiin tulee vaihteeksi taas olemaan muutaman päivän. Mä valmistuin helmikuun lopulla hoiva-avustajaksi ja siitä lähtien oon työttömänä ollut. Haasteellista kun täällä ei oikein ole niitä hoitoalan töitä, lähimmät löytyisi Oulusta tai Iisalmesta ja mä en haluaisi mitään keikkahommia koska on vielä niin pienet lapsetkin. Yksi hankaloittava tekijä myöskin se ettei ole sitä autoa, eikä täältä etenkään kesällä mikään julkinen kulkuväline kulje mihinkään suuntaan. Että motissa täällä siinä mielessä ollaan siis. Oonkin Juhalta kysynyt että onko tämä kylä nyt tosiaankin se paikka johon meidän perheen haluaa ja ylipäätään olettaa asettuvan pysyvästi. Vai olisiko järkevin ratkaisu muuttaa Vihannin kylälle tai Oulaisiin, kun kerta Oulaisissa muutenkin on meidän perheen kaikki terveyspalvelut ja lasten terapiat. Kun kyllä mäkin haluaisin tehdä jotain elämiseni eteen enkä vain kotiäitinä pyöriä ja taistella pyykkivuoria vastaan. Välillä turhauttaa kun täältä et oikein mihinkään pääse ellet kyytejä kysele tuttavilta ja sukulaisilta. Varsinkin kun on tottunut menemään ja tulemaan itsenäisesti... 

Kohta hakea lapsetkin hoidosta. Illasta olisi taas erityislasten vanhempien vertaistukiryhmän kokoontuminenkin, eli vertsikka. Suunniteltiin että kokoonnuttaisiin tänä iltana tuossa uimalammella. Lapset saa uida ja rakennella hiekkalinnoja ja me mammat + iskät voidaan vaihdella kuulumisia, hörppiä mehua ja kahvia, nauraa ja nauttia kesäillasta ja toistemme seurasta. Mä oon jo lapsia ajatellen hommannutkin varastoon pussillisen vaahtokarkkeja, toivottavasti muistan vielä kahvitkin keittää termariin ettei taas tartte toisten kahveja juoda, vaikka ei nuo onneksi siitä kauhean pahoillaan ole olleet. :)

Huomenna tulisi kotiapukin illasta tähän meille muutamaksi tunniksi. Käyvät joka toinen viikko nyt jatkossa, kiitos OYS:in lausunnon. Onhan tämä meidän arki kieltämättä melkoista nykyään kun Emilialla diagnosoitiin tässä keväällä kielenkehityshäiriö ja laaja-alainen kehityshäiriö, jonka takia me nyt tällä hetkellä odotellaan kelan päätöstä myöntävätkö neidille vammaistuen korotettuna, yksityisen puheterapian yms. Toimintaterapiaan me jo tytölle saatiinkin maksari, mikä on kiva juttu. Joka tapauksessa turhauttaa jotenkin kun tosiaan toukokuun alussa jätettiin neidin paperit Kelalle, eikä vieläkään ole minkäänlaista päätöstä kuulunut taikka näkynyt. Alkaa tuntumaan että ne on pyyhkinyt perseensä koko meidän hakemuksella, tai leikelleet sen lumihiutaleiksi... Kun asialla ainakin tuon puheterapian kanssa olisi kiire ja mitään isoja viiveitä siihen ei saisi tulla. Nyt on jo 6kk mennyt edellisestä puheterapiakerrasta, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Myös Jasper käy toimintaterapiassa kun ne nyt viimein alkaa tutkimaan sitä pojan hahmotushäiriötä tarkemmin. Senkin jutun kanssa meni "vain" 2 vuotta. No, josko tämä tästä... Pitää kaiketi olla kiitollinen siitä että ylipäätään viimein ottaa ja tapahtuu jotain ja meidän vanhempien huoli ja näkemys meidän arjen haasteista otetaan viimein tosissaan.

Juu mutta mä alan valmistautua henkisesti lasten hakuun tuolta päivähoidosta ja siihen että mä jaksan illan taas olla tuolla rannalla itikoiden syöttinä.