Uusi päivä jälleen koittanut ja uusi kuukausikin. :) Toukokuuta eletään, vaikkei kyllä yhtään tunnu siltä.

Pesukone jo meillä tunnin verran pyörinyt, kiitos tuon Jasperin joka taas pissasi omaan sänkyynsä. Klo 6 alkaen ollut ylhäällä ja meno ja meininki on aivan mahdotonta taas. Kello on vasta vähän yli 8 ja miulla uhkaa mennä hermot taas tuon pojan kanssa ihan täysijään. Nytkin kiljunut että pitäisi leikkipuistoon päästä ja ei vaan mene perille sille mitenkään perin että ei siellä vielä kavereita ole kun on vasta niin aikainen aamu. Saa nähdä nyt minkälainen tästä päivästä oikein tuleekaan, mutta veikkaan että miun hermoja koetellaan taas enemmän kuin yhden kerran. Muutenkin jännä että miulle pitää olla se yksi piru, isänsä kanssa sitten on kuin pieni enkeli.

Tänään ainakin suunnitelmissa että käydään se vanhojen autojen paraatikulkue katsomassa kaupungilla ja siellä leikkipuistossakin. Muuten ollaan ihan vaan pihassa kun pitää vähitellen rauhoittaa menemisiä ja muita kun huomenna on taas paluu arkeen tiedossa. Lapset menee hoitoon, mie kouluun ja isännyys töihin. Saa nähdä millainen noita tämä miun uusi vastuuopettaja oikein onkaan. Tullaanko toimeen vai ollaanko heti 1. päivästä alkaen sotajalalla keskenämme. Tietynlaisella varauksella kuitenkin häneen suhtaudun, kun kuullut hänestä kaikenlaista + se että tällä naisella on lastensuojelutyöntekijän tausta. Sattuneesta syystä jo valmiiksi karvat pystyssä, johtuen ihan menneisyyden haamuista. Mutta päätin että hittoakos hänen tarvitsee tietää yksityiskohtaisesti elämäni eri vaiheet, ehkä riittää kun kerron ns. "pintaraapaisun". Saahan se joka tapauksessa tasan varmana ne asiat tietoonsa helpostikin jos se akka niin haluaa.

Että sellaista. Muuten ihan mielelläni oon taas teoriatunneille menossa kun kiinnostaa opiskella lisää tätä alaa. :) Ja tässä jaksossa muutenkin vaan alkuviikko koulua, loppuviikko on niitä etäopiskelupäiviä. Saa nähdä nyt kuinka hirveästi tuleekaan niitä kaikenmaailman tehtäviä sun muita. Ensi perjantaina kuitenkin lapsillakin on vapaapäivä hoidosta ja joko mennään Lähiötalolle / Perheentalolle tai sitten hyökätään Marjalaan mummoilemaan jos äiti jaksaa ottaa meidät vastaan. Ensi perjantai on taas Onni viikonloppukin...

Tosin miulla ne raha-asiat kusi, kiitoksia tuon Kelan. Sanottaisko nyt vaikka näin että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa? Kela siis nyt perii miun tapauksessa JHL:lta noita työttömyyspäivärahoja takaisin yli 4000e (!) ajalta 15.8.2016-28.2.2017, koska tuolta ajalta olen Kelasta hakenut työttömyyspäivärahoja, en ammattiliitostani, koska en ollut tiennyt että liiton työttömyyspäiviin miulla on ollut oikeus jo 8.8.2016 alkaen. :-/ Nyt siis rahattomana olen ollut tässä YLI 5 viikkoa jo ja ei mitään tietoa että mahdanko saada liitolta työttömyyspäivärahan maalis- huhtikuulta edes, vai meneekö sekin perintään nyt sitten. Aivan KAIKKI laskut on kuitenkin rästissä tällä hetkellä kun en pysty mitenkään niitä maksamaan kun rahaa ei ole, eikä myöskään tule. Juha ja miun porukat on auttaneet meitä parhaansa mukaan että on edes sitä ruokaa, mutta eivät hekään mahdottomuuksiin pysty. Liiton puhelinkassaan olen tämän asian tiimoilta soitellut enemmän kuin kerran ja joka ikinen kerta saanut osakseni vain voivottelua ja pahoittelua ja ohjeeksi että täytä uusi pvrahahakemus. Sanoin jo sinne turhaantuneena että mitä se hyödyttää kun niitä rahoja en kuitenkaan itse näe kun Kela vie nekin. :( Alkaa jotenkin usko mennä koko liitossa olemiseen tätä menoa kun tämä tämmöiseksi meni, mutta ei kai tästä voi syyttää ketään muuta kuin itseään ja sitä että on vaan niin tyhmä bimbo. Lapsille vaan rankkaa esittää että kaikki on hyvin, ei ole aihetta huoleen. Pakko nyt tämmöistä roolia tässä vetää kun Jasper tuossa oli jo hätäillyt että joudutaanko me tästä mein kodista kadulle ja onko meillä rahaa ruokaan, voiko hän syödä kaiken mitä lautaselle on laitettu, vai pitääkö jättää huomiselle kanssa. Ei ehkä 5 vuotiaan tulisi tämmöisiä asioita miettiä ja itkeä. Pakko kuitenkin kohta kääntyä seurakunnan diakonitoimiston puoleen ja anoa sitä  toimeentulotukea jos tämä tilanne tällaisena ottaa ja jatkuu. Ainainen stressaaminen muutenkaan ei pitemmän päälle hyväksi olen. Nyt jo nukun melatoniinipillereiden voimin, uni ei tule enää muuten ja säännöstelen omia syömisiäni että lapsille edes riittäisi. Mielialaankin moinen vaikuttaa. Aiempaa itkuisempi oon ja väsyneempi + ärtyisempi. Voi vaan ottaa ja toivoa oikeastaan ettei tätä ikuisuuksia enää jatkuisi ja joku päivä vielä ottaisi ja helpottaisi. Jos nyt hyviä puolia miettii niin ainakaan asumistukeen ei olla kajottu, eikä lapsilisiin. Mutta ei niillä oikein maksella yli 1000e velkoja... :-/ Että sellainen tilanne. ONNEKSI edes toisella meistä on vielä säännölliset tulot.

Mutta nyt ripustamaan pyykit kuivamaan ja valmistautumaan sinne kaupungille lähtöön. Ensi kertaan siis!