Tän päivän PITI olla hyvä päivä, tuleehan meille tänään Juhan kanssa 8 vuotta täyteen yhdessä oloa ja tänään myöskin meidän 6. kihlajaispäivämme. Tosin kuitenkin kävi. Yksi kuva fb:ssa jossa tuttavani viettämässä yhdessä tyttöjen iltaa ja yllätyssynttäreitä ja BANG! - itkuhanat auki. Kyllä se kirpaisi SYVÄLTÄ, myönnetään. Muistutti miuta aika hyvin siitä että ei miulle IKINÄ KUKAAN ole järjestänyt mitään yllätysjuhlia, eikä varmaan järjestäkään, ellen itse itselleni sellaisia järkkää. Saati että sinne KUKAAN edes ottaisi ja tulisi.

Ja miksi se sitten sellaisen reaktion sai aikaan, niin on ihan se kun miun pienessä elämässä ei oikein ole ketään muuta kuin mies ja lapset. Ei miulla ole kavereita täällä. Eikä kyllä facebookissakaan, sen olen huomannut. :( Ja tällä hetkellä myöskin siltä tuntuu että en niitä kavereita tule myöskään saamaan koska olen erilainen, olen perheellinen, pienten lasten äiti. Eli siis yök hyi hyi! Ja kun ei tukiverkostoa ole niin en myöskään pääse ILMAN LAPSIA mihinkään kippokuppikynttilälastenvaatepimpulapampula kutsuille jossa voisi mahdollisesti tutustua muihin äiteihin HYVÄLLÄ ONNELLA. Juhallekin asiasta sanonut monta kertaa, se aina sanoo että lähde käymään yöelämässä, viihteellä, mutta mitä ihmettä mie siellä koska ensinnäkään ei tuo baaritouhu nappaa miuta yhtään ja toisekseen, mitä ihmettä mie siellä YKSIN tekisin? Että mielummin hautaudun tänne kotiini, olen näiden lasten kanssa.

No, tämä päivä sitten menee näköjään itkiessä omaa yksityisyyttään ja sitä miksi on niin ruma ja läski ja vaikka mitä muuta, sellainen omituinen otus johon kukaan edes halua tutustua. :'( Kyllä kai tämä tästä. Kyllä siihenkin varmaan aikanaan tottuu, siis siihen ettei kavereita ole, eikä myöskään tule. Kun ketä ylipäätään miun elämä edes kiinnostaa? Nämä miun ajatukset ja kaikki?

Itseäni varten tätä blogiakin lähinnä pidän, on edes jokin paikka johon kirjoitella omia aivoituksia ylös.