Lapsukaiset hoidossa ja minulla pyykkivuoren pienentämistä. Pyykkiä meidän perheessä toden totta riittää kiitettävästi, onhan meillä monta vaatteiden käyttäjääkin. Onneksi tässä pyykkäyksen lomassa mahdollisuus ottaa vähän rennommin, juoda esimerkiksi kaikessa rauhassa päivän tärkein "vitamiini", eli kahvi.

Ulkona aivan superällöttävä loskakeli, kevät se sieltä on tulossa ihan kauheaa vauhtia. Tienpinnat täällä Joensuussa on osittain jäässä ja osittain sulat ja yön aikana oli vielä satanut räntää, niin olipa erittäin "hauskaa" rämpiä lasten kanssa tuolla hoitoon ja takaisin. Moni äiti näytti jo pukeneen tai ainakin ottanut mukaan muksuilleen kuravaatteet, kohta lienee syytä miunkin ne toimittaa sinne päivähoitoon. Onneksi tulin saaneeksi Jasperille ne uudet kuravaatteet, kumisaappaat vaan puuttuu toiselta. Emilialle taitaa vielä kumpparinsa mennä jalkaan ainakin tämän kevään ajan. Muutenkin oli kieltämättä kuuma tuolla ulkona paksussa toppatakissani, onneksi toivon mukaan ensi viikon tiistaina helpottaa edes hieman, kun äitini lupasi ostaa minulle vk-takin. :) Ihan kivaa päästä pitkästä aikaa viettämään itsekin sitä äiti-tytär aikaa, vaikka se äippä taatusti taas saarnaa ja paasaa menemään kuin mikäkin. Mutta joo, en se miekään joka päivä yksin pääse käymään asioilla ilman lapsia, saati että joku toinen ostaa miulle vaatteita, niin tottakai aion ottaa tilanteesta kaiken ilon irti. :)

Jasperin hoitotätinkin kanssa juttelin tuosta Jasperin ylivilkkaudesta pari sanaa tänä aamuna. Lähinnä kysyin että miten tuo poika käyttäytyy hoidossa ja onko siellä he havainneet mitään. No, kuulemma on vilkas, mutta ei ainakaan siellä ole karkaillut, eikä ainakaan toistaiseksi mieltään osoittanut. Lähinnä aamupiirissä ja ryhmätehtävien aikaan helposti touhuilee omiaan, ruokailutilanteissa ei malta oikein keskittyä syömään kun on niin paljon asiaa kerrottavanaan ja muuta sellaista pientä. Eli päivähoidossa asiat sujuvat hyvin ja siinä sitten vähän tuumasin että voihan se Jasperin kohdalla olla asia sillä tavalla, että skarppaa sen päivähoitoajan aikana, ettei tee niin paljon tollon töitä ja sitten kotiin päästyään se päivä sitten purkautuu mm. juoksemalla, pomppimalla sängyllä ja sohvalla ym. tyhmyyksien tekemisenä ja hirveänä puheripulina. Joka tapauksessa vähän oltiin yhdessä sitä mieltä että seuraillaan tätä tilannetta ja viikottaisia erityislastentarhaohjaajan käyntejä jatkettaisiin Jasperin kanssa, koska selvästi tarvitsee sitä tukea. Joka tapauksessa hyvillä fiiliksillä tässä ollaan ja mennään sen suhteen, että ollaan samoilla linjoilla mitä tulee Jasperiin. :)

Juhankin sain lepytettyä, tai no äijä itse eilen illasta tuumasi että oli vähän tonttu kun miulle sillä tavalla kiukkusi. Tuumasi että eihän asialle mitään mahda, sen kanssa on vain elettävä ja hyväksyttävä. Ja totesi hänkin, että oli ihan odotettavissa moinen, kun kuitenkin Jasper ollut koko pienen ikänsä, jo ihan mahavauvasta alkaen kamalan vilkas kaveri. Silti tottakai mie sen ymmärrän että onhan se Juhalle siinä mielessä iso kolahdus, on se miullekin, vaikka luulisi että on jo entuudestaan kokemusta Onnin kautta. Silti se on saman aikaisesti hirveä tuska ja valtava helpotus. Ja se itsesäälissä ja itsensä syyttely ainakin miulla kuuluu vähän siihen hommaan ainakin aluksi. Päätin myös etten välitä niistä anoppini mutinoista, antaa mutista. Kun hänhän ei täysin ymmärrä Onninkaan "sairautta", jolle en myöskään voi yhtään mitään. Nämä vaan on näitä asioita joiden kanssa on pystyttävä elämään ja ne on vain hyväksyttävä. :) Ei se ainakaan miulla vähennä sitä äitiyden määrää tai rakkautta näitä lapsiani kohtaan - vaikka ne välillä onkin yksiä riiviöitä ja vaikka niiden kanssa meneekin hermot. :D

Mitäs vielä kertoisin? Siinäpä ne taitaa olla tällä kertaa ne tärkeimmät murinat ja mutinat. Juhakin taitaa kohta puoliin töistä kotiin tulla, oli taas yön aurailemassa tuota lunta pois. Saa nähdä onko loppupäivän vapaana, vai tuleeko vielä kutsua koneen rattiin. Elämme siis jännittäviä aikoja. :D

Nyt se olisi kuitenkin taas moikkis!

nalleposti.jpg