On jäänyt blogin kirjoitteleminen kaiken muun menon alle, hupsista keikkaa. Hyvin täällä voidaan joka ikinen. :) Kovasti alkavaa kesää ja jo edessä olevaa kesälomaa ainakin meidän lapsoset odottavat. Kesäsuunnitelmia ei tosin vielä kummoisia ole, taitaa se meidän kesä muutenkin aika pitkälti mennä huidellen täällä Lampinsaaren huudeilla, autottomana kun täältä aika mahdotonta liikkua kovinkaan pitkälle kun välimatkat on sen verran suuria. :-/ Toki mietittiin sitä Kalajoen Jukuparkkia että JOS oltaisiin käyty siellä, mutta jos kerta 4 hengen liput sinne jo pelkästään jotain 80-90e, niin saa ihan suosiolla unohtaa moiset huvitukset. Liian kalliiksi tulisi kun ottaa vielä huomioon bensat, syömiset yms. Toki varmaan muuten voidaan siellä Kalajoella käydä päiväretkellä ja rannalla merta ihmettelemässä.

Paljonkin asioita todellakin muuttunut siten viime kirjoitelmani. :) Ensinnäkin lapset ovat saaneet lisää kavereita tältä kylältä, mikä on todella ihana asia. :) Samoin myöskin minä olen tutustunut tämän kylän eläjiin ja saanut niin ystäviä kuin vihamiehiäkin. Eniten koen sielunsisaruutta uuden ystäväni kanssa... Olkoot hänen nimensä vaikka nyt MANSIKKA. Häneen ja hänen perheeseensä tutustuin syksyllä Vihannin erityislasten vanhempien ryhmän kautta. Alkuun oltiin lähinnä moikkaustuttuja, mutta sitten tämä Mansikka päätti rohkaistua ja kutsua meidät luokseen kahville ja katsomaan kissoja. Ja loppu onkin historiaa. :) Oikeastaan hänen ja ystävieni MUSTIKAN, VADELMAN ja PUOLUKAN takia olen alkanut viihtymään tälläkin kylällä paremmin ja mun ahdistuksenikin on vähentynyt. Toki edelleenhän mulla on se säännöllinen lääkitys siihenkin, jonka avulla selviydyn paremmin tästä "tavan arjesta". Kokeilin pärkän olla ilman lääkitystä tuossa kevättalvesta, mutta eihän siitä mitään muuta tullut kuin sanomista, joten suosiolla otan lääkkeeni, enkä edes kokeile olla ilman. Ainakin elokuun loppuun asti on tarkoitus noita nappeja syödä, katsotaan sitten että jatketaanko vai mitä meinaavat.

Juha sai töitä Raahesta, ajaa yhdistelmärekkoja ympäri suomen. Tällä hetkellä on etelä-suomessa ajossa, hyvällä onnella tänä yönä kotiin tulee vaihteeksi taas olemaan muutaman päivän. Mä valmistuin helmikuun lopulla hoiva-avustajaksi ja siitä lähtien oon työttömänä ollut. Haasteellista kun täällä ei oikein ole niitä hoitoalan töitä, lähimmät löytyisi Oulusta tai Iisalmesta ja mä en haluaisi mitään keikkahommia koska on vielä niin pienet lapsetkin. Yksi hankaloittava tekijä myöskin se ettei ole sitä autoa, eikä täältä etenkään kesällä mikään julkinen kulkuväline kulje mihinkään suuntaan. Että motissa täällä siinä mielessä ollaan siis. Oonkin Juhalta kysynyt että onko tämä kylä nyt tosiaankin se paikka johon meidän perheen haluaa ja ylipäätään olettaa asettuvan pysyvästi. Vai olisiko järkevin ratkaisu muuttaa Vihannin kylälle tai Oulaisiin, kun kerta Oulaisissa muutenkin on meidän perheen kaikki terveyspalvelut ja lasten terapiat. Kun kyllä mäkin haluaisin tehdä jotain elämiseni eteen enkä vain kotiäitinä pyöriä ja taistella pyykkivuoria vastaan. Välillä turhauttaa kun täältä et oikein mihinkään pääse ellet kyytejä kysele tuttavilta ja sukulaisilta. Varsinkin kun on tottunut menemään ja tulemaan itsenäisesti... 

Kohta hakea lapsetkin hoidosta. Illasta olisi taas erityislasten vanhempien vertaistukiryhmän kokoontuminenkin, eli vertsikka. Suunniteltiin että kokoonnuttaisiin tänä iltana tuossa uimalammella. Lapset saa uida ja rakennella hiekkalinnoja ja me mammat + iskät voidaan vaihdella kuulumisia, hörppiä mehua ja kahvia, nauraa ja nauttia kesäillasta ja toistemme seurasta. Mä oon jo lapsia ajatellen hommannutkin varastoon pussillisen vaahtokarkkeja, toivottavasti muistan vielä kahvitkin keittää termariin ettei taas tartte toisten kahveja juoda, vaikka ei nuo onneksi siitä kauhean pahoillaan ole olleet. :)

Huomenna tulisi kotiapukin illasta tähän meille muutamaksi tunniksi. Käyvät joka toinen viikko nyt jatkossa, kiitos OYS:in lausunnon. Onhan tämä meidän arki kieltämättä melkoista nykyään kun Emilialla diagnosoitiin tässä keväällä kielenkehityshäiriö ja laaja-alainen kehityshäiriö, jonka takia me nyt tällä hetkellä odotellaan kelan päätöstä myöntävätkö neidille vammaistuen korotettuna, yksityisen puheterapian yms. Toimintaterapiaan me jo tytölle saatiinkin maksari, mikä on kiva juttu. Joka tapauksessa turhauttaa jotenkin kun tosiaan toukokuun alussa jätettiin neidin paperit Kelalle, eikä vieläkään ole minkäänlaista päätöstä kuulunut taikka näkynyt. Alkaa tuntumaan että ne on pyyhkinyt perseensä koko meidän hakemuksella, tai leikelleet sen lumihiutaleiksi... Kun asialla ainakin tuon puheterapian kanssa olisi kiire ja mitään isoja viiveitä siihen ei saisi tulla. Nyt on jo 6kk mennyt edellisestä puheterapiakerrasta, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Myös Jasper käy toimintaterapiassa kun ne nyt viimein alkaa tutkimaan sitä pojan hahmotushäiriötä tarkemmin. Senkin jutun kanssa meni "vain" 2 vuotta. No, josko tämä tästä... Pitää kaiketi olla kiitollinen siitä että ylipäätään viimein ottaa ja tapahtuu jotain ja meidän vanhempien huoli ja näkemys meidän arjen haasteista otetaan viimein tosissaan.

Juu mutta mä alan valmistautua henkisesti lasten hakuun tuolta päivähoidosta ja siihen että mä jaksan illan taas olla tuolla rannalla itikoiden syöttinä. 

 

Pitkästä aikaa kuulumisia. Muutettu ollaan ja vähitellen elo ja olo alkaa tasaantua täällä uudellakin paikkakunnalla ja uudella kylällä. Lapset on kyllä sopeutuneet tänne Lampinsaareen hyvin, kiitos tuon päiväkodin ja kylän rauhallisuuden. Kavereita ovat saaneet ihan mukavasti, mikä on tietenkin ihana asia. Itsekin pikkuhiljaa alan sopeutumaan tänne. Mulla muutenkin menee kauemmin totutellessa kun mulle täysin vierasta seutua ja vieraat ihmiset, mutta silti tämä koti alkaa vähitellen tuntua kodilta. <3 Ja kaikesta huolimatta koen olevani onnellinen. :) Että siinä mielessä kunnon "hajurako" kaikkeen vanhaan paskaan tuli enemmän kuin tarpeeseen, täällä kun hyvin harva tietää tarinaani ja taustojani. Ihan hyvä niin.

Onnia toki on ikävä. Viimeksi olen pojan nähnyt elokuun lopulla, ennen kun muutettiin tänne pohjois-pohjanmaalle. Nyt on tarkoitus lokakuun lopulla nähdä, vietetään viikonloppu vanhassa kotikaupungissa, Joensuussa. Toki ystäviä ja tätitettäviänikin haluan nähdä kun kerta siellä olen käymässä, mutta pääpointti on ihan Onnin ja mun näkemisessä ja siinä että saa viettää pitkästä aikaa aikaa äitinsäkin ja sisariensa kanssa. Sellaiset suunnitelmat täällä. Ei kyllä todellakaan ollut mitenkään helppoa järjestellä tuota meidän menemistä sinne Pohjois-Karjalan suuntaan kun meilläkin on ne omat menomme täällä ja sitten vielä nuo Juhan opiskelutkin siihen päälle. Opiskelee siis yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi. Opiskelut onneksi siinä mielessä loppusuoralla, että teoriat on pian käyty ja sitten alkaa jo työharjoittelu, joka kestää ilmeisesti ensi kevääseen asti. Toivottavasti saa sitten jatkossa töitäkin. :)

Mulla opinnot nyt toistaiseksi "tauolla", puuttuisi enää 4 vk työharjoittelua ja 1 tehtävä täydentää. En pidä nyt hoppua asian suhteen, kaikki aikanaan. Tällä hetkellä oma terveys ja hyvinvointi on se kaikista tärkein asia. Syön nyt tällä hetkellä pillereitä keskivaikeaan masennukseen, ahdistukseen, paniikkihäiriöihin sekä unettomuuteen. Terapiassa käyn 2-3 viikon välein Oulaisissa. Suunta on hiljalleen parempaan päin. Ei ole aikoihin ollut sellaista oloa että tekee mieli hypätä ikkunasta tai juosta rekan alle. Silti uudet asiat, ihmiset ym. on mulle vielä pahoja paikkoja, mutta toistaiseksi oon selvinnyt niistä ihan ok kaikesta huolimatta. Silti pelko epäonnistumisesta ja itsensä nolaamisesta on vahva. Samoin itsensä mitätöiminen. Muunmuassa näitä asioita käsitellään yhdessä terapeuttini kanssa. Melko todennäköisesti nekin kumpuavat sieltä lasisesta lapsuudestani asti.

On paljon asioita muutenkin jotka oon joko kieltänyt itse itseltäni tai en halua muistaa ja silti ne eri tilanteissa sitten pulpahtelee pintaan ja ohjailee tekemisiäni ja sanomisiani. Inhottavaa, mutta näin se vaan on.

Yksinhän tässä kuitenkin taistelen ihan omia demoniani vastaan. Voi vaan nostaa ihan oikeasti hattua että Juha edelleen jaksaa tukea ja rakastaa, vaikka ei se varmaan hänellekään mitenkään helppoa ole ollut nähdä mua niin hajalla ja rikki, mitä oon ollut tuon loppukesän ja alkusyksynkin. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitinkin, niin suunta on kaikesta huolimatta edelleen ylöspäin. Periksi en suostu antamaan.

Emilian päivätkin lähestyy. Nyt tulevana perjantaina täyttää 4 vuotta. Äkkiä on kyllä vuodet menneet ja lapset kasvaa. Itsehän sitä tietenkään ei ole vanhentunut yhtään, eipä. :D Ensi lauantaina juhlitaan oikeastaan aika pitkälti oman porukan kesken. Kakku nyt on ainakin pöydässä ja jotain muuta naposteltavaa. Ajattelin että en ota stressiä asian kanssa, antaa kaiken sujua ihan omalla painollaan. Me tilattiin Emilialle Prinsessat-lehti synttärilahjaksi (8kk), oli tosi mielissään kun ensimmäinen lehti ilmestyi postin mukana. Joku käsilaukkukin siinä oli lehden mukana, josta hajosi se kantolenksu jo ensimmäisenä iltana. Tosin eipä ne lehtien mukana tulevat krääsät yleensä muutenkaan kestä kovin kauan ehjänä.

Eilen käytiin ostamassa Ylivieskan Prismasta sitten toppahaalari Kauhajoen porukoiden antamalla lahjakortilla. Käytiin myöskin Kärkkäisillä Sikapäivillä ja Jasperkin sai toppahaalarin kun olivat tarjouksessa. Tuli sieltä sitten ostettua kaikenmoista muutakin krääsää. Vielä pitäisi itselleni ne toppahousut ja talvipipo ostaa ja kenties toiset talvikengätkin. Samoin Juhalta puuttuu täysin talvivaatteet vielä. No, ehkä ne ehtii vielä ensi kuussakin. Toivon niin. Muutenkin itselleni pitäisi taas vaatetta katsella, mutta kaikki aikanaan...

Niin ja päästiin PITKÄSTÄ AIKAA Solaris-lomien kautta tuetulle perhelomalle. :) 26.-31.12.2017 ollaan koko perhe - myöskin Onni lomailemassa Kuopion Rauhanlahdessa. Täyshoitoloma. Kuuluu siis ruuat ja ohjelmat ja majoitus samaan syssyyn. Meistä Juhan kanssa pitää maksaa se ns. "omavastuu", muksuista ei mene mitään kun ovat alle 16v. kaikki. Eksä vähän tosin nöksähti kun joutuu kuskaamaan Onnia, mutta kyllä se sitten loppupeleissä onneksi otti ja leppyi kun perustelin sille asian. Hulluahan meidän olisi nimittäin koukata täältä vielä Joensuun kautta hakemaan Onni kun meilläkin matkaan menee se 4 tuntia nyt ainakin, ehkä pitempäänkin kun kuitenkin Iisalmessa pitää pysähtyä lasten kanssa + talvikeli siihen päälle. Eksä ajaa tuon välin n. 2 tunnissa. Veikkaan että olisiko myöskin kateudella aihetta asiaan että se halusi ensi alkuun kitistä? No, mutta se siitä... Joulu ja joulupäivä kuitenkin menee ihan täällä kotosalla Lampinsaaressa Juhan, Jasperin ja Emilian kanssa. :)

Sellaisia suunnitelmia meillä. Nyt kuitenkin se imuri kouraan. Kerkeän vielä sen tekemään ennen kuin pitääkin hakea lapset hoidosta. Ensi kertaan!

 

Heippanderi!

Pitkästä aikaa blogi-päivitystä luvassa, jes jes ja jee. :D On kyllä opiskelu- ja etenkin viimoisen harjoittelun kiireet vieneet miusta niin tehokkaasti kaikki mehut että on blogit ja kaikenmaailman muutkin sosiaaliset suhteet jääneet niin paljon vähemmälle taas jälleen kerran. Ihan hirveän SUURET pahoittelut siitä.

Nyt kuitenkin ollaan NIIN lomalla. 1.7. alkoi kesälomani, eli tyyliin eilen. Takaisin Villa Rantaan menenkin tuossa heinäkuun 31. päivä, jonka jälkeen alkaa se varsinainen loppurutistus ja näyttöjen näyttö. Saa nyt nähdä meneekö läpi, vai pidennetäänkö harjoittelu parilla viikolla, mitä en tietenkään nyt toivo, koska sen seurauksena kusisi kaikki suunnitelmat täysin. 1.9. 2017 kun meidän pesueen jo NIIN tarkoitus muuttaa Lampinsaareen, Vihantiin. Tämä asia nyt siis virallisestikin ja lopullisesti päätetty ja sillä asenteella ainakin itse tämän asian kanssa menen että käydään nyt kokeilemassa sitä maalla ja toisella puolella Suomea elämistä, ellen viihdy niin tullaan bumerangina sitten takaisin. :) Mutta kuten olen jo monesti myös täällä blogin puolella sanonutkin, niin kaduttaisi SUURESTI jos en edes ottaisi ja kokeilisi tätä. Vaikka toki podenkin taas sitä paska mutsi-fiilistä sen takia kun tuo Onni jää kuitenkin tänne Joensuuhun elämään isänsä kanssa ja nähdään jatkossa harvakseltaan kun tuo välimatkakin pitenee melkeimpä 400 km / suunta. :-/ Ex ukonkin kanssa pitäisi varmaan käydä lastenvalvojalla ihan tekemässä tästä asiasta uusi sopimus ihan mustaa valkoisella miten se Onni meidän luona jatkossa vieraileekaan, ettei se pääse sitten siitä asiasta niin urputtamaan, vaikka toisaalta tuon miehen tietäen ja tuntien niin sehän taatusti tulee urputtamaan ja vänkäämään asiasta aivan tarpeeksi, kun se meidän muutto muualle tuntuu jo nyt olevan hänelle niin vaikea asia. :-/ Onhan se toki Onnillekin, en sitä yhtään epäile. Niin monesti kun muutenkin ollaan vaihdettu asuntoa tämän Joensuun sisällä näiden homeloukkujen takia, eikä tämä Latolankadun asuntokaan yhtään eroa niistä muista, ihan yhtä paljon oireillaan nimittäin tässäkin. :( Kieltämättä on ollut paskamaista tuuria näiden asuntojen kanssa meillä, mutta ONNEKSI se nyt VIIMEIN ottaa ja loppuu. Pääsemme VIIMEINKIN terveeseen asuntoon ja terveeseen ympäristöön elämään ja olemaan. Eli viimeinkin se paranemisprosessi siis voi alkaa. :) Vaikka terveitä ihmisiähän meistä ei kenestäkään ota ja tule, home- ja sisäilma-altistuneita tulemme olemaan aina ja ikuisesti ja se jos mikä tuntuu kyllä pahalta.

Joo, mutta tosiaan... Tänään matka käy sinne Lampinsaareen uudelle kämpälle. :) Pääsen sisustuspuuhiin ja tuumailemaan yhdessä Juhan kanssa (tai siis lähinnä yksin koska Juhallehan asiat on yleensä aika pitkälti tyyliin ihan sama, päätä sä) mitä huonekaluja lähdelle Joensuusta asti raahaamaan ympäri Suomen. Ainakin meiltä tuo arkkupakastin, keittiönpöytä tuoleineen ja divaanisohva lähtee myyntiin, niitä emme tarvitse kun ne jo uudelta asunnolta löytyy. Meidän parijenkkisänky on asia erikseen viemmekö se mukanamme ja myymmekö sen mikä sieltä asunnolta jo löytyy, vai teemmekö me toisin perin. Lasten jatkettavat sängyt ainakin lähtevät mukaan, en oikein lämmennyt näin heti alkuunsa jollekin kerrossängylle, koska lyhyenä ihmisenä niiden petivaatteiden vaihto on melkoisen haasteellista. Onnille kanssa sinne katsoa ihan kunnon sänky sitten aikanaan, alkuun varmaan voi nukkua olohuoneessa sohvalla ihan. Tai sillä ilmatäyte patjalla. Viikon verran olemme Lampinsaaressa nyt tällä reissulla, 8.7. käymme hakemassa Onnin Oulusta (ovat isänsä ja tämän naisystävän kanssa lapinreissulla) ja vien muutamaksi päiväksi pojan katsomaan hänenkin uutta kakkoskotia. Kieltämättä vähän jännittää että mitä Onni tulee tuumaamaan asiasta kun sen kylän ja talon näkee ensimmäistä kertaa. Paljon taas asioita sulatettavaksi pojalle. :-/ Hieman huolestuttaa näin äitinä että minkä kannan se nyt ottaa tähän kaikkeen, kun sen verran hankala kevät taas meilläkin on ollut. On ollut taas niitä itsetuho-ajatuksia ja itseinho ja viha on ollut melkoisen voimakasta, minkä takia otinkin jo ihan ammatti-ihmisiin yhteyttä ja kysyin että mitä oikein tehdään.

Lampinsaaresta matka jatkuu koko lauman kanssa Tuurin kautta Kauhajoelle, jossa ollaan varmaan tyyliin pari päivää. Takaisin Joensuuhun tulemme 15.7. ja 17.7. Juhalla jatkuukin jo työt. :) Toivotaan että säät suosisivat meitä, eikä ihan joka päivä ottaisi ja sataisi.

Mutta nyt loppupakkaamiset suorittamaan. Poikien vaatteet vielä laittaa laukkuun + lääkkeet ja laastarit pakata matkaan. Ajetaan varmaan tällä kertaa Sotkamon ja Kajaanin kautta tuonne Lampinsaareen kun aika saman pituinen matka sitäkin kautta tulee, kuin että olisimme menneet normireittiä pitkin joka kiertää Kuopion kautta Iisalmeen ja siitä sitten Raahen suuntaan. Jos ehdin, niin käyn tätä blogiakin päivittelemässä lomareissumme aikana ja laittelen kuvia. ;)

Nyt se olisi kuitenkin moikkis!

Nyt on Juha hakenut yhdistelmä-ajoneuvonkuljettajaksi Nivalan ammattiopistoon. Jos pääsee, niin 11.9. alkais koulu sitten siellä. Itse näin ensi alkuun etsin sijaishommia hoiva-alalta Vihannin ja Raahen kaupungin alueelta. Toivottavasti jotain löytyisi.

Huomenna alkaisi vihoviimeinen harjoittelukin koskien hoiva-avustaja opintojani. Toivotaan nyt että harjoittelu menee hyvin ja tulen valmistumaan ajallaan. :)

Tässä ihan ok video siitä "afrikan savannista" mihin olisi tarkoitus muuttaa syyskuussa. :D https://www.youtube.com/watch?v=RFnVXpiZDzI Ja toinen mokoma vielä samasta aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=ws3f7fvNLc0

Ruuan väännön lomassa kirjoittelen taas pitkästä aikaa kuulumisia ja muita. :) Emilia on vielä päiväunilla ja Jasper huitelee menemään polkutraktorinsa kanssa pitkin pihaa. Kävi se äsken tuossa ovikelloa soittelemassa. Sanoin että kohta on ruoka ja iskänkin pitäisi TOIVOTTAVASTI pian kotiin tulla, ellei ole jälleen kerran ylitöihin jäänyt.

Paljonkin kaikkea on taas sattunut ja tapahtunut. Teoriaopinnot on nyt käyty, ensi maanantaina alkaa vihoviimeinen harjoittelu, johon 3 kirjallista tehtävää vielä tämän kesän aikana purkaa. Luottavaisin mielin ainakin tällä hetkellä mennään ja niin toivon että kaiken tohinan ja touhotuksen lomassa ehdin myöskin nauttia edes vähän kesästäkin. :) Kesälomaa olisi tarkoitus kuitenkin pitää heinäkuussa se 4 viikkoa, jolloin en todellakaan aio ainakaan 3 viikkoon hikoilla tippaakaan jonkun hentsun tai työssäoppimistehtävän parissa.

Eilen olisi ollut koulussa synnytyspäivä. Siis päivä jolloin koko luokalle näytämme itse kukin yksilönä ja tiiminä että mitä on jäänyt mieleen kuntoutumisen tukeminen kurssista. No, se päivä alkoi ihan hyvin ja olin että jes, täähän on kivaa ja kaikkea. :) Mutta sitten tuli sellainen ryhmätehtävä jossa piti seistä ringissä ja kertoa 4 positiivista juttua itsestään. En tiedä mikä siinä otti ja teki sen tunteen, mutta miulla rupesi kädet hikoamaan, jalat tärisemään ja tuntui että pyörryn just eikä melkein. :( Ja itse asiassa pyörryinkin. Luokkakaveri kerkesi ottaa kopin etten iske päätäni lattiaan. Suorilta jaloilta kuulemma olin kaatunut, itsellänihän tästä ei niin mitään muistikuvaa. Virkosin aika äkkiä mutta sitten tuli tunne etten henkeä saa ja oksetti vaikkei kuitenkaan oksettanut. Siis kertakaikkiaan kamala tunne. Eihän siitä loppupäivästä sitten niin mitään tullut, luokkakaverit lähti kuskaamaan miuta kouluterveydenhoitajan luokse, jossa selvisi että kyseessä elämäni ensimmäinen paniikkikohtaus, aika pahakin sellainen vieläpä (siinä vaiheessa ihan oikeasti vaan mietti että kuoleeko siihen paikkaan). Siinä hänen luonaan tunnin verran olin, sottailtiin sitä pitäisikö viedä Tikkarinteelle ensiapuun vai mitä miun kanssa oikein ottaisi ja tekisi. Sanoin että haluan kotiin rauhoittumaan ja lepäämään ja lupasin että JOS näitä tulee toistekin niin haen kyllä apua. Juha kävi sitten koululta hakemassa ja kuskasi kotiin. Se päivä sitten menikin miten meni, eli koko päivän oli kummallinen olo ja vähällä oli etten taas paniikkikohtausta saanut kun mäkkärissä kävimme syömässä. Esillä olo, porukan paljous ja hälinä tuntui pahalta. :-/ Hengittelin vaan syvään ja katselin ikkunasta ulos niin pystyin kuitenkin olemaan ja hoitamaan homman ilman hirveää draamaa. Lähinnä näin jälkeenpäin harmittaa suuresti että tämä asia otti ja meni nyt kohdallani näin, niin paljon kun juurikin tätä synnytyspäivää otin ja suunnittelin. Vaan kuulemma muut tiimiläiset oli hoitaneet sen päivän hienosti kotiin. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00404 Tuossa tietoa paniikkikohtauksesta jos ei ole ennestään tuttu juttu. Toivotaan ettei näitä nyt harjoittelun aikana ota ja tule... Tai ei tulisi enää toisten muutenkaan, mutta ei voi muuta kuin katsoa että mitenkä käy.

Ostettiin myöskin uudehkompi auto tässä viikolla. Fordiin vaihdoimme (tästäkin voi olla jokainen ihan rauhassa omaa mieltään että kannattiko). Ooppelista levisi vaihdelaatikko, tosin olihan tuolla jo ikääkin ja useampi tuhat kilometriä rullattu. :) Juhalle sanoin että varaosiksi vaan se entinen auto, kyllä siitä ihan hyvät rahat saa. Ei miun mielestä kannata enää ruveta korjuuttamaan, tulee niin kalliksi. Fordiinkin tehtävä pikkuremppa. Tällä hetkellä kun siinä ei ilmastointi ota ja toimi (se on sellainen parin sadan eken paukku, mutta kannattaahan se tehdä koska se ilmastointi autossa kesäkuumalla on ihan luksusta) ja takaikkunoihin tulee tummat kalvot. :D Kunhan ei ruumisautolta kohta näyttäisi kun musta on väritykseltään muutenkin. Muuta remppaa siihen ei ONNEKSI tarvitse alkaa nyt tekemään.  Voi vaan toivoa että kestää nyt meidän kovassa kulutuksessa tuo "puumabiili" eikä ihan heti ota ja levähdä jonnekin maantielle. Voin sanoa että siinä vaiheessa HIEMAN saattaisi savu nousta korvista ja lieskat suusta.

Lasten kanssakin kävimme tänään Lähiötalolla tuttuja moikkaamassa ennen kuin jäävät kesätauolle. En tiedä koska seuraavan kerran pääsemme siellä käymään, toivottavasti ehdimme heittää haikeat hyvästit ennen sitä muuttoamme sinne Lampinsaareen. Tosin siitäkin nyt JUHA ruvennut ämpyilemään. Hitto vieköön! Äijä on 2 VUOTTA taukoamatta (no lähes taukoamatta) puhunut että muutetaan hänen kotikonnuilleen ja olen hitaasti lämmennyt tässä ajatukselle että voisihan sitä ihan oikeasti ottaa ja kokeilla. No, nyt sitten äijä itse ruikuttaa kun HÄNELLÄ on Ympäristötuotannolla NII-IIIN hyvät työkaverit ja kaikki (vaikka se työnjohto onkin perseestä), on tuo halliporukka jossa käy lähinnä notkuamassa jne. Ärsyttää se niin minuakin, saati Juhan porukoita jotka on luvanneet vuokrata (ainakin näin aluksi) sen asuntonsa meille johon meidän olisi tarkoitus muuttaa. Kun heidänkin PITÄISI saada tietää koska olemme tulossa sinne ja vuokraavatko/ostavatko kerrosta alempaa sen pikku yksikön vaiko ei. Mutta kun miehen vastaus kaikkeen on nykyään KATOTAAN NYT VIELÄ. ÄRRRRRRRRR! NII-IIN raivostuttavaa!! Tuntuu että itsekin on tehnyt niin turhaa työtä sen asiaan sopeutumisen kanssa + sen kanssa että on miettinyt niin omaa liikkumistakin siellä (tällä hetkellä kun yhteinen auto on Juhan käytössä), Onnin kulkemisia Joensuun ja Lampinsaaren väliä, työ/opiskelukuvioita sekä tietenkin myöskin Jasperin ja Emilian parasta. Kun siis minä (HUOM!!) alan olla sitä mieltä että meidän lapsille olisi kaikista parhain ratkaisu juurikin tuo maalle muutto. Samoin kun meidän vanhempien jaksamista + koko perheen hyvinvointia ajatellen olisi ensiarvoisen  tärkeää että se tukiverkosto olisi läsnä. Toki meillä täälläkin miun sukulaisia on, mutta suoraan sanottuna kauheastipa heistä on apuja ollut. Ei ne vaan jaksa olla meidän villien lasten kanssa, vaikka haluaisivatkin.

Mutta siis tärkein kysymys nyt tällä kertaa on juuri se että mitä se JUHA HALUAA ELÄMÄLTÄÄN JA YHTEISELTÄ TULEVAISUUDELTAMME? Ja onko meillä edes yhteistä tulevaisuutta? Mahtaako tuo tietää sitä itsekään?

Mutta nyt syömään. Meillä on tänään ranskalaiset ja kebakot-päivä ja itselleni paistoin ison kasan tulisia Hornet-siipiä, nam!

Kauniita kesäpäiviä! Nautitaan kerrankin lämmöstä ja auringosta. :)