Niin se viikonloppu mennä hujahti vauhdilla ohitse. Ja se siivoaminen... No jaah... Pakko sitä on kohta aloitella kun viikonlopun lusmuillut ja siirtänyt ja siirtänyt. J;n siskonkin pitäisi tänään tulla meille ennen puolta päivää, vissiin keskiviikkoon asti on täällä, näin ainakin J:n puheista ymmärsin. Jännä ettei sen paremmin sitten mitään infoile asiasta, koska kyllähän se nyt miutakin kiinnostaa että mitä se tyttö oikein nyt meinaa ja kuinka kauan aikoo meillä aikaa viettää. Ja miten meinasi kuluttaa päivänsä kun mie kuitenkin taas huomenna siellä kuntouttavassa Lähiötalolla sinne klo 14 asti, jonka jälkeen lapset käyn hakemassa hoidosta. Ollaan kotona siinä klo 15:30 jälkeen vasta. Että kulkeeko sitten huomisen miun mukana siellä Lähiötalolla, vai meneekö omia menojaan vai mitä tässä tapahtuu... Varalta kuitenkin vara-avaimen annan sille, tehkööt sitte mitä tehkööt kunhan ei koko asuntoa ala hajoittamaan tai pitämään jotain maailmanlopun meininki bileitä täällä. Tosin en sellaisia kyllä ihan siitä J:sta usko.

Kuvauksetkin meni hyvin ja monen monta onnistunutta otosta saatiin siitäkin huolimatta vaikka meno ja meininki olikin melkoisen villiä ja loppupeleissä O ja J sitten alkoikin tappelemaan oikein tosissaan ja J tönimään myös muita leikkipuistoon tulleita lapsia. Ja ex ukkokin taas ihan elementissään. Heti valittamaan kun sinne kuvauspaikalle tulivat (eli sinne Kervilänpuistoon) että kestääkö näissä kuvauksissa miten pitkään (ei oltu vielä edes aloitettu niin en osannut sanoa siihen mitään!) ja vinkui että soita sitten, älä tekstaa kun tää homma on ohitse. Hän käy sitten hakemassa pojan takaisin luokseen. Enpä kommentoinut asiaa muuten kuin sanomalla ok. Mieli kyllä teki näpäyttää jotenkin takaisin kun rupesi niin ärsyttämään se suoranainen vittuilu meitä kohtaan, mutta annoimpa olla tällä kertaa.

Tässä muutama esimerkki niistä kuvista, mielestäni nämä on aivan ihania otoksia. (On se N ystäväiseni vaan taitava) Tosiaan sisaruskuvia ei nyt saatu otettua kun se meno yltyi sen verran hurjaksi, mutta tyytyväinen olen toki näihin kuviin ja olihan sen N:n kanssa puhetta että voihan tuota yrittää vielä toistekin josko saataisiin myös ne sisaruskuvat otettua jos niin halutaan. Pitää nyt tuumailla kuitenkin sitä asiaa, kun kuitenkin se pelko kummittelee siellä takaraivossa että menee taas meno ja meininki villiksi ja tulee sitten kauhea tappelu poikien välille. Likka ei niinkään tätä muksimista ja tönimistä harrasta, mutta nämä 2 muuta riiviötä on vähän asia erikseen...

Jeps. mutta pakko kai se on tarttua siihen imurin varteen, nakata pesukone päälle ja laittaa nuo pyykit kaappeihinsa. Sille likallekin varmaan saisi syömisen keksiä ja kehitellä. Tuttua ja turvallista makaronilaatikkoa meinasin, sitä varmaan kuitenkin kaikki syö ihan mielellään. Ja hyvällä onnella siitä jää miulle töihinkin evääksi vähäsen, niin ei tartte kaupasta käydä eväitä ostelemassa.

Töistä puheenollen... Siellä mennyt se touhu jokseenkin oudoksi sen jälkeen kun se S lähti sieltä pois. Tai sitten sitä ollut jo pitemmän aikaa, mutta en oo siihen kiinnittänyt niin huomiota. Ihme kyräilyä ja kyttäilyä sun muuta. Jännää sekin että työpaikalla porukka kyllä tulee edes jotain juttelemaan, mutta työn ulkopuolella sitten taas ollaan kuin ei tunnettaisikaan, vaikka miten koitan moikkailla edes ja sellaista. Tässä miettinyt että johtuuko se miusta, tästä herkkyydestäni ja ujoudestani vai mistä. Kyllä joka tapauksessa tommoinen toiminta syö työmotivaatiota jonkin verran ja vähän on nyt sellaiset fiilikset että sinne lokakuun loppuun tuolla Lähiötalolla olen, kuten on soppari ja sen jälkeen en enää jatka, vaan keksin jotain muuta. Mitä sitten, niin en tiedä, on siinä mielessä kaikki niin auki vielä. Jotain kuitenkin pitäisi keksiä, kun ei J:nkaan tuloilla yksistään pitkälle pärjätä, nyt kun sillä taas elämä enemmän ja vähemmän päin persettä kun ei niitä asioitaan ajoissa hoida... Sen takia tässä on valvottu öitä ja hakattu sitä päätä seinään ihan tosissaan ja mietitty tosi paljon että mitä tehdään. Jos vielä menee tiukemmaksi tämä talous, niin meillä voi olla muutto edessä pienempään ja edullisempaan. Ja kun en haluaisi muuttaa kun vasta muutettiin tähän, se muuttotouhu on tosi stressaavaa ja kerrankin on asunto joka ihan oikeasti tuntuu KODILTA. Ja stressaahan moinen lapsiakin kun koko ajan vaihdetaan majapaikkaa toiseen. Täytyy vaan toivoa että löytyy miullekin jotain ja ei tarvitse muuttotouhuihin taas ruveta. Ja saa toivoa myöskin sitä ihmettä että J laittaisi tuon elämänsä kuntoon ja ottaisi järjen käteensä. Kun ei ne pelikoneet ja asioiden käsitteleminen pakoilemalla niistä puhumista kylille ole mikään ratkaisu, ei todellakaan.

Juu, mutta nyt se imuri heilumaan ja pyykkikone laulamaan. Näkyillään!!