Termosta pulloon!

 

On lienee korkea aika pyyhkiä tämän blogin päältä pölykerros pois ja kertoilla kuulumisia PITKÄLTÄ ajalta. :) Viime kirjoituksesta tänne on kulunut NIIN pitkä aika, että lienee voi tulla nytten osittain kertauksena samat sepustukset, mutta hypätkää yli mikäli ette jaksa lukea, en siitä pahastune.

Tosiaan syksyn ja alkutalven 2016 aikana sain suoritettua hoiva-avustaja opintojani ajatellen tuon kasvuntukeminen & ohjaus osion Lähiötalolla työskentelyn ohella ja siitä sain arvosanaksi H2, mikä on mielestäni kyllä erittäin hyvin, ottaen huomioon sen ettei se  todellakaan ollut mitenkään helppoa ja rentoa yhdistää yks yhteen työ + koulu + perhe-elämä. Parisuhde, oma psyyke ja ennen kaikkea ystävyys ja sukulaisuussuhteet olivat kovilla, mutta siitäkin selvittiin kuitenkin ja ainakin vielä miullakin jokunen ystävä on, joiden kanssa yhteyksiä yllä pitää. Eli ei kaikki onneksi ottaneet ja hyljänneet vaikka varmaan opiskelujen aikana maailman epäsosiaalisin (ja myöskin väsynein) olento olin mitä maa päällään kantaa. (Siltä ainakin tuntui ja siitä podin myöskin huonoa omaatuntoa riittävän monta kertaa)

Hain myöskin loppuvuodesta 2016 yhteishaulla tänne Joensuuhun opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta jäi 1 pisteestä vajaaksi sekin, että olisin päässyt. :( Vähän harmitti kieltämättä, mutta en ollut todellakaan ainut joka ei päässyt kun meitä hakijoita oli 76 kappaletta ja opiskelupaikan sai vain 24-25 henkeä. Myöskin Lähiötalolla työskentelyni loppui vuoden lopussa. 2½ vuotta ehdin siinäkin talossa työssä olla, niin olihan se toki haikeaa. Ja onhan se yhäkin. Siitä kun ehti siinä ajassa tulla miulle sellainen "pakopaikka" ja "henkireikä" tän äitiyden yms. arjen haasteiden keskellä. Nyt siis työttömänä olen ollut tämän tammikuun ja ihan vaan kotona hengaillut. Tehnyt niitä rästissä olevia asioita joita en silloin opiskelu + työkiireiltäni ehtinyt / jaksanut (kuten esim. suursiivous, sisustuksen myllääminen ja kaappien penkominen kaikesta tarpeettomasta roinasta).

Siinä mielessä onnellisia uutisia on kerrottavana, että miun opiskelut jatkuu tuossa viikosta 11 alkaen sittenkin. :) Tämä kaupunki tukee täysillä tätä että miulle vielä jonain päivänä saataisiin se ammatti ja sellainen työkin jossa oikeasti olisi työpaikkoja ja ennenkaikkea tarvetta miunlaiselle höppänälle höseltäjälle. :) Viikolla 11 siis alkaa tämä asioimis ja avustamispalvelut-osio, jossa teoriaa suunnilleen se 1 viikko ja heti perään 6 viikkoa harjoittelua jossain hoitolaitoksessa, koulussa tms. Sen jälkeen homma jatkuu Kuntoutuksen tukeminen osiolla tuonne juhannusviikolle asti, jonka jälkeen kesätauko sen heinäkuun ja suorittaisin KUNTU:n harjoittelun sitten loppuun syyskuun loppuun mennessä, tai se ainakin olisi tavoite. Ehkä vielä tämän alkaneen vuoden 2017 aikana miusta tulee se hoiva-avustaja, eli henkilökohtainen avustaja. :) Ja kovasti on suunnitelmissa se että vammaispuolelle tuossa erikoistun. On koko ajan tuntunut "omimmalta", koska onhan miulla omakohtaista kokemustakin kys. jutusta, kuten veli + sisko ja oma poika. En usko että tuosta ainakaan mielipide ottaa ja muuttuu toiseksi alkavien tai siis jatkuvien opintojen aikana. Kuitenkin ihanaa palata takaisin koulunpenkille ja saada ylipäätään jotain sisältöä taas tähän arkeen, koska tylsistyn tätä menoa hengiltä täällä kotona! Vaikka tiiän että taatusti tulee parisuhde, perhe-elämä ja ennenkaikkea sukulais- ja ystävyyssuhteet olemaankin kovilla, mutta ehkä tämä tästä. Tärkein asia on ainakin se että oma perhe tukee miuta tässä asiassa ihan täysillä että saadaan äidille se ammatti. <3 Merkkaa miulle tosi paljon.

Siinä mielessä kuitenkin pakko hehkuttaa vähän Juhaakin, kun ensinnäkin miehellä työaika on nykyään se max 8 tuntia arkisin, viikonloppuvapaat ja kaikki. Ja YLITYÖKIELTO - JES! VIIMEINKIN!! Nyt vielä viime torstaina hänellä nousi palkkakin 2,50e lisää nykyiseen palkkaan, mikä tarkoittaa nyt sitä että saa viimein sen mitä hälle kuuluisi maksaakin. Eipä tähänkään juttuun mennytkään kuin se VAIN 5 vuotta + vaati avautumisen aiheesta mm. Rakennusliittoon ja työsuojelupiiriin. Että ainakin toistaiseksi on ihan meillä aihetta hymyyn. :) Ainakin kevääseen asti on Juhankin tarkoitus olla tuolla firmassa töissä, että saa nuo näyttönsä tehdyksi. Se kun työn ohessa uusii + täydentää rakennusalan koulutustaan, istuu 2 kertaa viikossa koulunpenkillä Ylämyllyllä työn ohessa. Tuon koulutuksen myötä PITÄISI myöskin hänen tuntipalkkansa nousta n. 15e / tunti, mutta sen näkee sitten että nouseeko vaiko ei. Kuitenkaan tällä hetkellä ei ole mitään järkeä hänen ottaa ja lähteä pois "ymppikseltä", vaikka työolot siellä onkin mitä on.

Lapsetkin voi ihan ok kaikki kolme. Onnilla puskee kovasti tuo teini-ikä jo päälle. Kasvanut on pituutta ihan älyttömästi tässä lyhyessä ajassa, hiki haisee sen verran voimakkaasti että piti jo ostaa pojalle oma deodorantti (oli se melkoinen seikkailu tälle äidille asioida siellä miehen hygieniapuolella, mutta siitäkin selvisin) ja naama kukkii finnejä. Tulee kesällä jo 11 vuotta, äkkiä se aika menee. Emilialla puolestaan on aivan järkyttävä 3v. uhma, mutta onneksi väliin mahtuu myös niitä hyviäkin päiviä. Jasper puolestaan on ihan oma itsensä. Eli vauhtia riittää ja vaarallisia tilanteita edelleenkin. Se poika mielummin juoksee joka paikkaan kuin kävelee ja oinas kun on, niin myöskin sitä omaa tahtoa yms. tuntuu löytyvän ihan kiitettävästi. Jos ei jokin asia mene Jassun mieleen niin näkyy ja kuuluu kanssa. Sen potkimisen ja huutamisen on onneksi jättänyt vähän vähemmälle, mutta tavarat lentelee edelleen kun jokin asia ei mene hänen mielensä mukaan. Uutena ehkä tullut kuvioihin ovien paiskominen. Tosin osaa se Jasperkin välillä olla tosi herttainen pikkupoika ja oikea kullanmuru. Ylpeä voin siis olla lapsistani - siitäkin huolimatta vaikka haasteellista tämä meidän arki on ja tulee varmaan olemaan jatkossakin, mutta maalaisjärjellä + sairaalla huumorilla pärjää jo pitkälle. Sekä sillä etttä ottaa tarvittaessa hetken kerrallaan, eikä turhia hötkyillä. Sääntöjä kerrataan joka päivä ja päivän rutiineista poiketaan vain harvoin.

Tänään käväisin pitkästä aikaa hääjuhlissakin. Ystäväpariskunta otti ja meni naimisiin. :) Oli kyllä aivan ihanat, pienet ja intiimit häät heillä ja juhlaherkuissakaan ei ollut mitään valittamista (se kakku oli todella hyvää). :) Oli kyllä niin rakastunut pari että. <3 Toivon heille koko sydämestäni kaikkea hyvää ja onnellisia yhteisiä vuosia. <3

Itsekin olen pian tässä katsellut omaa "karvakorvaani" sen 8 vuotta, josta 3 vuotta kohta purjehdittu avioliiton satamassa. Enpä olisi silloin 8 vuotta takaperin uskonut että "viikonloppukivasta" voisi tulla jotakin suurempaa, aviomies, paras ystävä ja 2 yhteisen lapsen isä. :) Ehkä kuitenkin niin oli joku miuta suurempi voima päättänyt? Kivaa meillä Juhan kanssa on yhdessä edelleenkin. Toisen vierellä on vaan niin hyvä olla. :)

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tän kertaiset löpinät. Ensi kertaan nöpönassuset!

ps. Ollaan menossa koko perheen voimin kylpyläreissulle Saimalle hiihtolomaviikolla. 8.- 10.3. siellä mökki varattu. Piti olla joululahjareissu, mutta jouduttiin siirtämään toiseen ajankohtaan Juhan burn outin ym. sairastelun takia. Imatra - Lappeenranta porukat, olis kyllä aivan ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa. Lapsille tarkoitus näyttää myöskin mahdollisimman paljon omaa lapsuuspitäjääkin, niin saa myöskin vinkata jos siellä päin viikolla 10 on jotain tapahtumaa tarjolla. ;)