Täällä taas kirjoittelemassa - migreenin kourissa. Jo toista päivää jyskyttää, mikä nautinto. Päätä kärsi oikeastaan kääntää yhtään ja äkkinäiset liikkeet on juu ei. Yskäkin parempaan päin menossa onneksi, kiitos ja ylistys sitruunalle ja tuoreelle inkiväärille, ne toimii aina. Töihin miusta ei taida kuitenkaan tänään olla menijäksi kun olotila kaikkea muuta kuin ihana. Onneksi on tuo K sen verran ymmärtäväinen pomona että saan  olla kotona ja levätä. Oli laittanut että paranteluja ja siunausta ja ettei vajaakuntoisena töihin oteta.

J:kin sai hommattua nyt ne uudet lasit, tai peräti kahdet. Tulee tässä parin viikon kuluttua. Saa nähdä onnistuuko sitten nekin hukkaamaan miten äkkiä. Edelleenkään kun niitä edellisiä silmälaseja + lasikoteloa ei löydy niin mistään. J:lle sanoinkin että se ihan oikeasti vielä joku päivä hukkaa itse itsensä kun on niin saakelin hajamielinen. En sitten tiedä että tekeekö tuo tyroksin-lääkitys sille tuon vaiko mikä. Joka tapauksessa eihän sillä se kilpirauhaslääkityskään taida ihan reilassa olla, nyt on reilut 1½ vuotta syönyt noita nappeja tyyliin 1½ tablettia, 1 arkisin ja ½ viikonloppuisin, mikä näin miuna ihmetyttää suuresti kun käsittääkseni sen pitäisi olla säännöllinen lääkitys, ei noita puolikkaita tabletteja tuohon väliin ollenkaan. Tuostakin olen sanonut sille riittävän monta kertaa että varaisi sen ajan sinne Terveystalolle (sillä kun ilmainen työterveyshuolto siellä) sellaisen lääkärin luo joka tietää näistä kilpirauhasjutuista jotakin ja laittaisi sen kanssa sen lääkityksensä viimein kuntoon, mutta kun ei kuulemma ehdi, aina on niin jumalaton kiire! Jotenkin tullut se tunne että ei joko välitä omasta terveydestään tai sitten ei viitsi nähdä vaivaa sen eteen että ne asiat olisi jotenkin paremmin ja jaksaisikin siten enemmän. Väsynyt ja kärttyinen kun on viime aikoina ollut ja muutenkin viihtyy noissa omissa maailmoissaan, ei silleen ota miuhun ja lapsiin kontaktia tai erikoisemmin tule edes kyselemään että miten on päivä mennyt ja niin pois päin. Että ei ihme että aina välillä iskee olo että mitäs hittoa oikein täällä kämpillä teen kun toinen ei edes viitsi sanoa moi, on vaan naama näkkärillä koko ajan ja räpeltää jotain kännykkäänsä.

Sellainen mies miulla. Kyllä se sitten taas toisaalta muualla on osaava ja tekevä ja jokseenkin sosiaalinenkin otus. Eilenkin kävi jonkun hitsin vemputtimen vaihtamassa tuohon ooppeliimme Rääkkylässä asti tuttumme luona. Sanoi että nopea homma, mutta vasta ilta kymmenen jälkeen tuo oli kotona. Oli saanut sitten taas toisaalta tuttuvaltamme pussillisen vaatteita meidän Emilialle, mikä ihan kiva juttu. Ja miulle tuli myös kutsu tupperi kippokutsuille, jotka on tämän kuun viimeinen päivä. En sitten tiedä että menenkö. Mieli kyllä toisaalta tekisi, mutta kun oikein varaa ostaa mitään, ne kun tahtoo olla aika arvokkaita. Ja sitten toisaalta nuo kippokutsut olisi siellä Rääkkylässä asti, niin pitäisi pyytää J:ta kuskaamaan miut sinne, se kun ei ihan naapurissa ole täältä meiltä katsottuna.

Sellaista tänne.

Lapsetkin on viety hoitoon. Niillä on tänään hoitajansa kanssa perhekerhopäivä, mikä on ihan kiva juttu. Tuolla kirkolla aina keskiviikko aamupäivästä on sellainen niin siellä käyvät. Näkevät siten muitakin lapsia, saavat askarrella, touhottaa ja muuta mukavaa. Ainakin meidän Jasper tuntuu siitä tykkäävän tosi paljon kun kovasti jaksaa siitä kerhosta höpöttää ja niistä leluista varsinkin. Tähän mennessä tuolla pph:lla on ollut vaan meidän riiviöt hoidossa ja jotain varalapsukaisia aina silloin tällöin. 2 muuta poikaa piti tulla meidän riiviöiden lisäksi nytten elokuun alussa, mutta eipä noita ole kuulunut, eivätkä kuulemma ole myöskään mitään ilmoittaneet että ottavatko tarjotun hoitopaikan vastaan vai mitä tekevät. Aika ihme touhua miusta. Itse kun olen ERITTÄIN kiitollinen tuosta saamastamme hoitopaikasta, tuo M hoitajamme kun on aivan mielettömän ihana tapaus. Tulee sellainen olo että OIKEASTI hän välittää meidän perheestämme, eikä levitä meidän juttuja eteenpäin, kun olenhan mie jo avautunut hällekin meidän perheen tiukasta tilanteesta ja kaikesta tästä hullunmyllystä jonka keskellä eletään. Sitkit tapaus kuitenkin olen, kun kaiken tämän paineen keskellä pysynyt jokseenkin järjissäni vielä ja saanut kodin ja lapset hoidettua. Näin hän on ainakin sanonut. Tiedä sitten onko asia näin, kun kyllä täällä aina välillä päätä ihan tosissaan saa hakata seinään ja huutaa voi perhanaa ja muita "kauniita" sanoja ja lausahduksia. Mutta päivä kerrallaan kuten tähänkin asti...

Onnillakin taitaa tuo 3. luokka startannut ihan hyvin. Ainakaan vielä ei puhelin ole soinut tai Wilma täyttynyt tulikiven katkuisista viesteistä koululta. Pojallehan nyt joka tapauksessa tulossa se aika sinne lastenpolille niiden astma-asioiden takia kun pahentunut sillä tuo tilanne vain. Voisin vaikka vannoa että isänsä asunto ja ne tavarat kaiken sen takana, kun kyllä miullakin ne pojan vaatteet todella pahasti käyvät henkeen. Niissä se maakellari-tuoksu. On paha pelko siitä että se on vaan kantanut kaikki tavarat kylmän karkeasti mitään pois viskaamatta/hävittämättä sieltä vanhasta homehelvetistä sinne uuteen asuntoonsa ja näin ollen ne homeitiöt on siirtyneet sinne uuteen asuntoon jolloin se uusi asuntokin on nyt sitten homehelvetti. Meinaan täällä meillä ollessa poika ei ole pahemmin yskinyt eikä vingahdellut, mutta oireet astuu kuvioihin heti kun siirtyy taas sinne isänsä luokse. Asiasta Jukalle sanoinkin että voisiko ne olla näin ja kehoitin haistamaan niitä pojan vaatteita (mikäli se mitään edes haistaa kun sillä varmaan kasvaa se home nenässäkin, tai ainakin aivoissa), mutta tuon asenne taas oli sitä luokkaa että miehän en tätä siun paskanjauhantaa tähän jää kuuntelemaan, että adios. Ärsyttää kun juuri tuon asenteensa takia tuhoaa pojan terveyden täysin. Muusta elämästä puhumattakaan... Tekisi äitinä mieli tehdä jotain asian eteen, mutta mitä. Tässä kaupungissa kun ei mikään taho ota huoltani ja hätääni vakavasti. 

Emiliallakin kuun lopulla (itse asiassa ensiviikolla) se kasvukontrolli jälleen kerran. Sitä mahdollista kilpirauhasen vajaatoimintahäiriötähän ne tytöllä epäilivät kun se pituuskasvu tyssäsi, mutta lastenlääkärin mukaan sitä ei onneksi ole. Varalta nyt kuitenkin seuraavat tuon meidän tirriäisen kasvua sinne 2 vuotiaaksi asti. Mielestäni on tuo neiti venynyt nyt kesän aikana reippaasti pituutta kun 86 vaatteet alkaa käydä pieneksi ja numeron 21 kengät ahtaiksi. Mutta tiedä sitten että mitä se neuvolantäti tähän asiaan sanoo. Vieläkö haluavat likkaa tutkia tarkemmin vai saako huokaista jo helpotuksesta. Joka tapauksessa meillä on se neuvolapäivä vapaata niin töistä kuin hoidostakin - tai no näillä 2 vapaapäivää, se neuvolapäivä ja sen jälkeinen päivä, kun ei mielestäni mitään järkeä miun viedä lapsosia tunniksi hoitoon, mennä itse töihin, tulla takaisin tänne Noljakkaan sieltä Rantakylästä (9km), viedä ne keskustaan neuvolaan (n.2km) ja tuoda vielä sen jälkeen takaisin tuonne hoitopaikkaan ja mennä itse vielä loppupäiväksi muutamaksi tunniksi sinne Lähiötalolle. Hirveetä lentämistä vaan olisi se joka stressaa niin miuta kuin lapsiakin. Niinpä nyt sitten on vähän sellaiset suunnitelmat tässä, että neuvolakäynnin jälkeen suuntaamme kullanmurujen kanssa kaupungille jätskille ja syömään ja jos sää sallii niin käydään myös jossakin leikkipuistossa touhuilemassa. :) Sitten seuraavana päivänä tehdään päiväretki Lähiötalolle, jonne meidän Jasper ainakin on hinkunut jo pitkään että koska mennään. :D Siellä se meneekin tasan varmana ainakin 3-4 tuntia kevyesti, joten myöhään iltapäivästä olisimme vasta kotona. Sellaisia suunnitelmia meillä täällä. Aika lasten ehdoilla mennään taas vaihteeksi.

Jep, mutta mie koitan saada itseni taas kuntoon että pääsen takaisin työmaalle. Tämä sairastelu kun alkaisi pikkuhiljaa tosissaan riittämään kun lauantaina alkoi... :-/ Kukapa sitä kesäkuumalla sairastella haluaisi? En mie ainakaan... Tännekin kun +24 - +25 luvattu täksikin päiväksi. Lapset hinkuu uimarannalle, mutta tiedä sitä sitten tuleeko lähdettyä kun tasan varmana J taas sillä tuulella että hänhän ei katrastaan mihinkään lähde kuskaamaan. Ei ole ensimmäinen kerta kun tuota mieltä asiasta on - eikä varmaan viimeinkään...

Jeps. mutta näihin tunnelmiin!9.jpg

Ai niin, tänään myöskin rakkaan kummipoikani Aleksin 6v. päivät, joten erittäin paljon onnea kummitädin omalle raksamiehelle!