Paljonkin asioita todellakin muuttunut siten viime kirjoitelmani. :) Ensinnäkin lapset ovat saaneet lisää kavereita tältä kylältä, mikä on todella ihana asia. :) Samoin myöskin minä olen tutustunut tämän kylän eläjiin ja saanut niin ystäviä kuin vihamiehiäkin. Eniten koen sielunsisaruutta uuden ystäväni kanssa... Olkoot hänen nimensä vaikka nyt MANSIKKA. Häneen ja hänen perheeseensä tutustuin syksyllä Vihannin erityislasten vanhempien ryhmän kautta. Alkuun oltiin lähinnä moikkaustuttuja, mutta sitten tämä Mansikka päätti rohkaistua ja kutsua meidät luokseen kahville ja katsomaan kissoja. Ja loppu onkin historiaa. :) Oikeastaan hänen ja ystävieni MUSTIKAN, VADELMAN ja PUOLUKAN takia olen alkanut viihtymään tälläkin kylällä paremmin ja mun ahdistuksenikin on vähentynyt. Toki edelleenhän mulla on se säännöllinen lääkitys siihenkin, jonka avulla selviydyn paremmin tästä "tavan arjesta". Kokeilin pärkän olla ilman lääkitystä tuossa kevättalvesta, mutta eihän siitä mitään muuta tullut kuin sanomista, joten suosiolla otan lääkkeeni, enkä edes kokeile olla ilman. Ainakin elokuun loppuun asti on tarkoitus noita nappeja syödä, katsotaan sitten että jatketaanko vai mitä meinaavat.

Juha sai töitä Raahesta, ajaa yhdistelmärekkoja ympäri suomen. Tällä hetkellä on etelä-suomessa ajossa, hyvällä onnella tänä yönä kotiin tulee vaihteeksi taas olemaan muutaman päivän. Mä valmistuin helmikuun lopulla hoiva-avustajaksi ja siitä lähtien oon työttömänä ollut. Haasteellista kun täällä ei oikein ole niitä hoitoalan töitä, lähimmät löytyisi Oulusta tai Iisalmesta ja mä en haluaisi mitään keikkahommia koska on vielä niin pienet lapsetkin. Yksi hankaloittava tekijä myöskin se ettei ole sitä autoa, eikä täältä etenkään kesällä mikään julkinen kulkuväline kulje mihinkään suuntaan. Että motissa täällä siinä mielessä ollaan siis. Oonkin Juhalta kysynyt että onko tämä kylä nyt tosiaankin se paikka johon meidän perheen haluaa ja ylipäätään olettaa asettuvan pysyvästi. Vai olisiko järkevin ratkaisu muuttaa Vihannin kylälle tai Oulaisiin, kun kerta Oulaisissa muutenkin on meidän perheen kaikki terveyspalvelut ja lasten terapiat. Kun kyllä mäkin haluaisin tehdä jotain elämiseni eteen enkä vain kotiäitinä pyöriä ja taistella pyykkivuoria vastaan. Välillä turhauttaa kun täältä et oikein mihinkään pääse ellet kyytejä kysele tuttavilta ja sukulaisilta. Varsinkin kun on tottunut menemään ja tulemaan itsenäisesti... 

Kohta hakea lapsetkin hoidosta. Illasta olisi taas erityislasten vanhempien vertaistukiryhmän kokoontuminenkin, eli vertsikka. Suunniteltiin että kokoonnuttaisiin tänä iltana tuossa uimalammella. Lapset saa uida ja rakennella hiekkalinnoja ja me mammat + iskät voidaan vaihdella kuulumisia, hörppiä mehua ja kahvia, nauraa ja nauttia kesäillasta ja toistemme seurasta. Mä oon jo lapsia ajatellen hommannutkin varastoon pussillisen vaahtokarkkeja, toivottavasti muistan vielä kahvitkin keittää termariin ettei taas tartte toisten kahveja juoda, vaikka ei nuo onneksi siitä kauhean pahoillaan ole olleet. :)

Huomenna tulisi kotiapukin illasta tähän meille muutamaksi tunniksi. Käyvät joka toinen viikko nyt jatkossa, kiitos OYS:in lausunnon. Onhan tämä meidän arki kieltämättä melkoista nykyään kun Emilialla diagnosoitiin tässä keväällä kielenkehityshäiriö ja laaja-alainen kehityshäiriö, jonka takia me nyt tällä hetkellä odotellaan kelan päätöstä myöntävätkö neidille vammaistuen korotettuna, yksityisen puheterapian yms. Toimintaterapiaan me jo tytölle saatiinkin maksari, mikä on kiva juttu. Joka tapauksessa turhauttaa jotenkin kun tosiaan toukokuun alussa jätettiin neidin paperit Kelalle, eikä vieläkään ole minkäänlaista päätöstä kuulunut taikka näkynyt. Alkaa tuntumaan että ne on pyyhkinyt perseensä koko meidän hakemuksella, tai leikelleet sen lumihiutaleiksi... Kun asialla ainakin tuon puheterapian kanssa olisi kiire ja mitään isoja viiveitä siihen ei saisi tulla. Nyt on jo 6kk mennyt edellisestä puheterapiakerrasta, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Myös Jasper käy toimintaterapiassa kun ne nyt viimein alkaa tutkimaan sitä pojan hahmotushäiriötä tarkemmin. Senkin jutun kanssa meni "vain" 2 vuotta. No, josko tämä tästä... Pitää kaiketi olla kiitollinen siitä että ylipäätään viimein ottaa ja tapahtuu jotain ja meidän vanhempien huoli ja näkemys meidän arjen haasteista otetaan viimein tosissaan.

Juu mutta mä alan valmistautua henkisesti lasten hakuun tuolta päivähoidosta ja siihen että mä jaksan illan taas olla tuolla rannalla itikoiden syöttinä. 

Onnia toki on ikävä. Viimeksi olen pojan nähnyt elokuun lopulla, ennen kun muutettiin tänne pohjois-pohjanmaalle. Nyt on tarkoitus lokakuun lopulla nähdä, vietetään viikonloppu vanhassa kotikaupungissa, Joensuussa. Toki ystäviä ja tätitettäviänikin haluan nähdä kun kerta siellä olen käymässä, mutta pääpointti on ihan Onnin ja mun näkemisessä ja siinä että saa viettää pitkästä aikaa aikaa äitinsäkin ja sisariensa kanssa. Sellaiset suunnitelmat täällä. Ei kyllä todellakaan ollut mitenkään helppoa järjestellä tuota meidän menemistä sinne Pohjois-Karjalan suuntaan kun meilläkin on ne omat menomme täällä ja sitten vielä nuo Juhan opiskelutkin siihen päälle. Opiskelee siis yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi. Opiskelut onneksi siinä mielessä loppusuoralla, että teoriat on pian käyty ja sitten alkaa jo työharjoittelu, joka kestää ilmeisesti ensi kevääseen asti. Toivottavasti saa sitten jatkossa töitäkin. :)

Mulla opinnot nyt toistaiseksi "tauolla", puuttuisi enää 4 vk työharjoittelua ja 1 tehtävä täydentää. En pidä nyt hoppua asian suhteen, kaikki aikanaan. Tällä hetkellä oma terveys ja hyvinvointi on se kaikista tärkein asia. Syön nyt tällä hetkellä pillereitä keskivaikeaan masennukseen, ahdistukseen, paniikkihäiriöihin sekä unettomuuteen. Terapiassa käyn 2-3 viikon välein Oulaisissa. Suunta on hiljalleen parempaan päin. Ei ole aikoihin ollut sellaista oloa että tekee mieli hypätä ikkunasta tai juosta rekan alle. Silti uudet asiat, ihmiset ym. on mulle vielä pahoja paikkoja, mutta toistaiseksi oon selvinnyt niistä ihan ok kaikesta huolimatta. Silti pelko epäonnistumisesta ja itsensä nolaamisesta on vahva. Samoin itsensä mitätöiminen. Muunmuassa näitä asioita käsitellään yhdessä terapeuttini kanssa. Melko todennäköisesti nekin kumpuavat sieltä lasisesta lapsuudestani asti.

On paljon asioita muutenkin jotka oon joko kieltänyt itse itseltäni tai en halua muistaa ja silti ne eri tilanteissa sitten pulpahtelee pintaan ja ohjailee tekemisiäni ja sanomisiani. Inhottavaa, mutta näin se vaan on.

Yksinhän tässä kuitenkin taistelen ihan omia demoniani vastaan. Voi vaan nostaa ihan oikeasti hattua että Juha edelleen jaksaa tukea ja rakastaa, vaikka ei se varmaan hänellekään mitenkään helppoa ole ollut nähdä mua niin hajalla ja rikki, mitä oon ollut tuon loppukesän ja alkusyksynkin. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitinkin, niin suunta on kaikesta huolimatta edelleen ylöspäin. Periksi en suostu antamaan.

Emilian päivätkin lähestyy. Nyt tulevana perjantaina täyttää 4 vuotta. Äkkiä on kyllä vuodet menneet ja lapset kasvaa. Itsehän sitä tietenkään ei ole vanhentunut yhtään, eipä. :D Ensi lauantaina juhlitaan oikeastaan aika pitkälti oman porukan kesken. Kakku nyt on ainakin pöydässä ja jotain muuta naposteltavaa. Ajattelin että en ota stressiä asian kanssa, antaa kaiken sujua ihan omalla painollaan. Me tilattiin Emilialle Prinsessat-lehti synttärilahjaksi (8kk), oli tosi mielissään kun ensimmäinen lehti ilmestyi postin mukana. Joku käsilaukkukin siinä oli lehden mukana, josta hajosi se kantolenksu jo ensimmäisenä iltana. Tosin eipä ne lehtien mukana tulevat krääsät yleensä muutenkaan kestä kovin kauan ehjänä.

Eilen käytiin ostamassa Ylivieskan Prismasta sitten toppahaalari Kauhajoen porukoiden antamalla lahjakortilla. Käytiin myöskin Kärkkäisillä Sikapäivillä ja Jasperkin sai toppahaalarin kun olivat tarjouksessa. Tuli sieltä sitten ostettua kaikenmoista muutakin krääsää. Vielä pitäisi itselleni ne toppahousut ja talvipipo ostaa ja kenties toiset talvikengätkin. Samoin Juhalta puuttuu täysin talvivaatteet vielä. No, ehkä ne ehtii vielä ensi kuussakin. Toivon niin. Muutenkin itselleni pitäisi taas vaatetta katsella, mutta kaikki aikanaan...

Niin ja päästiin PITKÄSTÄ AIKAA Solaris-lomien kautta tuetulle perhelomalle. :) 26.-31.12.2017 ollaan koko perhe - myöskin Onni lomailemassa Kuopion Rauhanlahdessa. Täyshoitoloma. Kuuluu siis ruuat ja ohjelmat ja majoitus samaan syssyyn. Meistä Juhan kanssa pitää maksaa se ns. "omavastuu", muksuista ei mene mitään kun ovat alle 16v. kaikki. Eksä vähän tosin nöksähti kun joutuu kuskaamaan Onnia, mutta kyllä se sitten loppupeleissä onneksi otti ja leppyi kun perustelin sille asian. Hulluahan meidän olisi nimittäin koukata täältä vielä Joensuun kautta hakemaan Onni kun meilläkin matkaan menee se 4 tuntia nyt ainakin, ehkä pitempäänkin kun kuitenkin Iisalmessa pitää pysähtyä lasten kanssa + talvikeli siihen päälle. Eksä ajaa tuon välin n. 2 tunnissa. Veikkaan että olisiko myöskin kateudella aihetta asiaan että se halusi ensi alkuun kitistä? No, mutta se siitä... Joulu ja joulupäivä kuitenkin menee ihan täällä kotosalla Lampinsaaressa Juhan, Jasperin ja Emilian kanssa. :)

Sellaisia suunnitelmia meillä. Nyt kuitenkin se imuri kouraan. Kerkeän vielä sen tekemään ennen kuin pitääkin hakea lapset hoidosta. Ensi kertaan!

Pitkästä aikaa blogi-päivitystä luvassa, jes jes ja jee. :D On kyllä opiskelu- ja etenkin viimoisen harjoittelun kiireet vieneet miusta niin tehokkaasti kaikki mehut että on blogit ja kaikenmaailman muutkin sosiaaliset suhteet jääneet niin paljon vähemmälle taas jälleen kerran. Ihan hirveän SUURET pahoittelut siitä.

Nyt kuitenkin ollaan NIIN lomalla. 1.7. alkoi kesälomani, eli tyyliin eilen. Takaisin Villa Rantaan menenkin tuossa heinäkuun 31. päivä, jonka jälkeen alkaa se varsinainen loppurutistus ja näyttöjen näyttö. Saa nyt nähdä meneekö läpi, vai pidennetäänkö harjoittelu parilla viikolla, mitä en tietenkään nyt toivo, koska sen seurauksena kusisi kaikki suunnitelmat täysin. 1.9. 2017 kun meidän pesueen jo NIIN tarkoitus muuttaa Lampinsaareen, Vihantiin. Tämä asia nyt siis virallisestikin ja lopullisesti päätetty ja sillä asenteella ainakin itse tämän asian kanssa menen että käydään nyt kokeilemassa sitä maalla ja toisella puolella Suomea elämistä, ellen viihdy niin tullaan bumerangina sitten takaisin. :) Mutta kuten olen jo monesti myös täällä blogin puolella sanonutkin, niin kaduttaisi SUURESTI jos en edes ottaisi ja kokeilisi tätä. Vaikka toki podenkin taas sitä paska mutsi-fiilistä sen takia kun tuo Onni jää kuitenkin tänne Joensuuhun elämään isänsä kanssa ja nähdään jatkossa harvakseltaan kun tuo välimatkakin pitenee melkeimpä 400 km / suunta. :-/ Ex ukonkin kanssa pitäisi varmaan käydä lastenvalvojalla ihan tekemässä tästä asiasta uusi sopimus ihan mustaa valkoisella miten se Onni meidän luona jatkossa vieraileekaan, ettei se pääse sitten siitä asiasta niin urputtamaan, vaikka toisaalta tuon miehen tietäen ja tuntien niin sehän taatusti tulee urputtamaan ja vänkäämään asiasta aivan tarpeeksi, kun se meidän muutto muualle tuntuu jo nyt olevan hänelle niin vaikea asia. :-/ Onhan se toki Onnillekin, en sitä yhtään epäile. Niin monesti kun muutenkin ollaan vaihdettu asuntoa tämän Joensuun sisällä näiden homeloukkujen takia, eikä tämä Latolankadun asuntokaan yhtään eroa niistä muista, ihan yhtä paljon oireillaan nimittäin tässäkin. :( Kieltämättä on ollut paskamaista tuuria näiden asuntojen kanssa meillä, mutta ONNEKSI se nyt VIIMEIN ottaa ja loppuu. Pääsemme VIIMEINKIN terveeseen asuntoon ja terveeseen ympäristöön elämään ja olemaan. Eli viimeinkin se paranemisprosessi siis voi alkaa. :) Vaikka terveitä ihmisiähän meistä ei kenestäkään ota ja tule, home- ja sisäilma-altistuneita tulemme olemaan aina ja ikuisesti ja se jos mikä tuntuu kyllä pahalta.

Joo, mutta tosiaan... Tänään matka käy sinne Lampinsaareen uudelle kämpälle. :) Pääsen sisustuspuuhiin ja tuumailemaan yhdessä Juhan kanssa (tai siis lähinnä yksin koska Juhallehan asiat on yleensä aika pitkälti tyyliin ihan sama, päätä sä) mitä huonekaluja lähdelle Joensuusta asti raahaamaan ympäri Suomen. Ainakin meiltä tuo arkkupakastin, keittiönpöytä tuoleineen ja divaanisohva lähtee myyntiin, niitä emme tarvitse kun ne jo uudelta asunnolta löytyy. Meidän parijenkkisänky on asia erikseen viemmekö se mukanamme ja myymmekö sen mikä sieltä asunnolta jo löytyy, vai teemmekö me toisin perin. Lasten jatkettavat sängyt ainakin lähtevät mukaan, en oikein lämmennyt näin heti alkuunsa jollekin kerrossängylle, koska lyhyenä ihmisenä niiden petivaatteiden vaihto on melkoisen haasteellista. Onnille kanssa sinne katsoa ihan kunnon sänky sitten aikanaan, alkuun varmaan voi nukkua olohuoneessa sohvalla ihan. Tai sillä ilmatäyte patjalla. Viikon verran olemme Lampinsaaressa nyt tällä reissulla, 8.7. käymme hakemassa Onnin Oulusta (ovat isänsä ja tämän naisystävän kanssa lapinreissulla) ja vien muutamaksi päiväksi pojan katsomaan hänenkin uutta kakkoskotia. Kieltämättä vähän jännittää että mitä Onni tulee tuumaamaan asiasta kun sen kylän ja talon näkee ensimmäistä kertaa. Paljon taas asioita sulatettavaksi pojalle. :-/ Hieman huolestuttaa näin äitinä että minkä kannan se nyt ottaa tähän kaikkeen, kun sen verran hankala kevät taas meilläkin on ollut. On ollut taas niitä itsetuho-ajatuksia ja itseinho ja viha on ollut melkoisen voimakasta, minkä takia otinkin jo ihan ammatti-ihmisiin yhteyttä ja kysyin että mitä oikein tehdään.

Lampinsaaresta matka jatkuu koko lauman kanssa Tuurin kautta Kauhajoelle, jossa ollaan varmaan tyyliin pari päivää. Takaisin Joensuuhun tulemme 15.7. ja 17.7. Juhalla jatkuukin jo työt. :) Toivotaan että säät suosisivat meitä, eikä ihan joka päivä ottaisi ja sataisi.

Mutta nyt loppupakkaamiset suorittamaan. Poikien vaatteet vielä laittaa laukkuun + lääkkeet ja laastarit pakata matkaan. Ajetaan varmaan tällä kertaa Sotkamon ja Kajaanin kautta tuonne Lampinsaareen kun aika saman pituinen matka sitäkin kautta tulee, kuin että olisimme menneet normireittiä pitkin joka kiertää Kuopion kautta Iisalmeen ja siitä sitten Raahen suuntaan. Jos ehdin, niin käyn tätä blogiakin päivittelemässä lomareissumme aikana ja laittelen kuvia. ;)

Nyt se olisi kuitenkin moikkis!

Huomenna alkaisi vihoviimeinen harjoittelukin koskien hoiva-avustaja opintojani. Toivotaan nyt että harjoittelu menee hyvin ja tulen valmistumaan ajallaan. :)

Tässä ihan ok video siitä "afrikan savannista" mihin olisi tarkoitus muuttaa syyskuussa. :D https://www.youtube.com/watch?v=RFnVXpiZDzI Ja toinen mokoma vielä samasta aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=ws3f7fvNLc0

Paljonkin kaikkea on taas sattunut ja tapahtunut. Teoriaopinnot on nyt käyty, ensi maanantaina alkaa vihoviimeinen harjoittelu, johon 3 kirjallista tehtävää vielä tämän kesän aikana purkaa. Luottavaisin mielin ainakin tällä hetkellä mennään ja niin toivon että kaiken tohinan ja touhotuksen lomassa ehdin myöskin nauttia edes vähän kesästäkin. :) Kesälomaa olisi tarkoitus kuitenkin pitää heinäkuussa se 4 viikkoa, jolloin en todellakaan aio ainakaan 3 viikkoon hikoilla tippaakaan jonkun hentsun tai työssäoppimistehtävän parissa.

Eilen olisi ollut koulussa synnytyspäivä. Siis päivä jolloin koko luokalle näytämme itse kukin yksilönä ja tiiminä että mitä on jäänyt mieleen kuntoutumisen tukeminen kurssista. No, se päivä alkoi ihan hyvin ja olin että jes, täähän on kivaa ja kaikkea. :) Mutta sitten tuli sellainen ryhmätehtävä jossa piti seistä ringissä ja kertoa 4 positiivista juttua itsestään. En tiedä mikä siinä otti ja teki sen tunteen, mutta miulla rupesi kädet hikoamaan, jalat tärisemään ja tuntui että pyörryn just eikä melkein. :( Ja itse asiassa pyörryinkin. Luokkakaveri kerkesi ottaa kopin etten iske päätäni lattiaan. Suorilta jaloilta kuulemma olin kaatunut, itsellänihän tästä ei niin mitään muistikuvaa. Virkosin aika äkkiä mutta sitten tuli tunne etten henkeä saa ja oksetti vaikkei kuitenkaan oksettanut. Siis kertakaikkiaan kamala tunne. Eihän siitä loppupäivästä sitten niin mitään tullut, luokkakaverit lähti kuskaamaan miuta kouluterveydenhoitajan luokse, jossa selvisi että kyseessä elämäni ensimmäinen paniikkikohtaus, aika pahakin sellainen vieläpä (siinä vaiheessa ihan oikeasti vaan mietti että kuoleeko siihen paikkaan). Siinä hänen luonaan tunnin verran olin, sottailtiin sitä pitäisikö viedä Tikkarinteelle ensiapuun vai mitä miun kanssa oikein ottaisi ja tekisi. Sanoin että haluan kotiin rauhoittumaan ja lepäämään ja lupasin että JOS näitä tulee toistekin niin haen kyllä apua. Juha kävi sitten koululta hakemassa ja kuskasi kotiin. Se päivä sitten menikin miten meni, eli koko päivän oli kummallinen olo ja vähällä oli etten taas paniikkikohtausta saanut kun mäkkärissä kävimme syömässä. Esillä olo, porukan paljous ja hälinä tuntui pahalta. :-/ Hengittelin vaan syvään ja katselin ikkunasta ulos niin pystyin kuitenkin olemaan ja hoitamaan homman ilman hirveää draamaa. Lähinnä näin jälkeenpäin harmittaa suuresti että tämä asia otti ja meni nyt kohdallani näin, niin paljon kun juurikin tätä synnytyspäivää otin ja suunnittelin. Vaan kuulemma muut tiimiläiset oli hoitaneet sen päivän hienosti kotiin. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00404 Tuossa tietoa paniikkikohtauksesta jos ei ole ennestään tuttu juttu. Toivotaan ettei näitä nyt harjoittelun aikana ota ja tule... Tai ei tulisi enää toisten muutenkaan, mutta ei voi muuta kuin katsoa että mitenkä käy.

Ostettiin myöskin uudehkompi auto tässä viikolla. Fordiin vaihdoimme (tästäkin voi olla jokainen ihan rauhassa omaa mieltään että kannattiko). Ooppelista levisi vaihdelaatikko, tosin olihan tuolla jo ikääkin ja useampi tuhat kilometriä rullattu. :) Juhalle sanoin että varaosiksi vaan se entinen auto, kyllä siitä ihan hyvät rahat saa. Ei miun mielestä kannata enää ruveta korjuuttamaan, tulee niin kalliksi. Fordiinkin tehtävä pikkuremppa. Tällä hetkellä kun siinä ei ilmastointi ota ja toimi (se on sellainen parin sadan eken paukku, mutta kannattaahan se tehdä koska se ilmastointi autossa kesäkuumalla on ihan luksusta) ja takaikkunoihin tulee tummat kalvot. :D Kunhan ei ruumisautolta kohta näyttäisi kun musta on väritykseltään muutenkin. Muuta remppaa siihen ei ONNEKSI tarvitse alkaa nyt tekemään.  Voi vaan toivoa että kestää nyt meidän kovassa kulutuksessa tuo "puumabiili" eikä ihan heti ota ja levähdä jonnekin maantielle. Voin sanoa että siinä vaiheessa HIEMAN saattaisi savu nousta korvista ja lieskat suusta.

Lasten kanssakin kävimme tänään Lähiötalolla tuttuja moikkaamassa ennen kuin jäävät kesätauolle. En tiedä koska seuraavan kerran pääsemme siellä käymään, toivottavasti ehdimme heittää haikeat hyvästit ennen sitä muuttoamme sinne Lampinsaareen. Tosin siitäkin nyt JUHA ruvennut ämpyilemään. Hitto vieköön! Äijä on 2 VUOTTA taukoamatta (no lähes taukoamatta) puhunut että muutetaan hänen kotikonnuilleen ja olen hitaasti lämmennyt tässä ajatukselle että voisihan sitä ihan oikeasti ottaa ja kokeilla. No, nyt sitten äijä itse ruikuttaa kun HÄNELLÄ on Ympäristötuotannolla NII-IIIN hyvät työkaverit ja kaikki (vaikka se työnjohto onkin perseestä), on tuo halliporukka jossa käy lähinnä notkuamassa jne. Ärsyttää se niin minuakin, saati Juhan porukoita jotka on luvanneet vuokrata (ainakin näin aluksi) sen asuntonsa meille johon meidän olisi tarkoitus muuttaa. Kun heidänkin PITÄISI saada tietää koska olemme tulossa sinne ja vuokraavatko/ostavatko kerrosta alempaa sen pikku yksikön vaiko ei. Mutta kun miehen vastaus kaikkeen on nykyään KATOTAAN NYT VIELÄ. ÄRRRRRRRRR! NII-IIN raivostuttavaa!! Tuntuu että itsekin on tehnyt niin turhaa työtä sen asiaan sopeutumisen kanssa + sen kanssa että on miettinyt niin omaa liikkumistakin siellä (tällä hetkellä kun yhteinen auto on Juhan käytössä), Onnin kulkemisia Joensuun ja Lampinsaaren väliä, työ/opiskelukuvioita sekä tietenkin myöskin Jasperin ja Emilian parasta. Kun siis minä (HUOM!!) alan olla sitä mieltä että meidän lapsille olisi kaikista parhain ratkaisu juurikin tuo maalle muutto. Samoin kun meidän vanhempien jaksamista + koko perheen hyvinvointia ajatellen olisi ensiarvoisen  tärkeää että se tukiverkosto olisi läsnä. Toki meillä täälläkin miun sukulaisia on, mutta suoraan sanottuna kauheastipa heistä on apuja ollut. Ei ne vaan jaksa olla meidän villien lasten kanssa, vaikka haluaisivatkin.

Mutta siis tärkein kysymys nyt tällä kertaa on juuri se että mitä se JUHA HALUAA ELÄMÄLTÄÄN JA YHTEISELTÄ TULEVAISUUDELTAMME? Ja onko meillä edes yhteistä tulevaisuutta? Mahtaako tuo tietää sitä itsekään?

Mutta nyt syömään. Meillä on tänään ranskalaiset ja kebakot-päivä ja itselleni paistoin ison kasan tulisia Hornet-siipiä, nam!

Kauniita kesäpäiviä! Nautitaan kerrankin lämmöstä ja auringosta. :)

Kevätkin koitti VIIMEIN myöskin Joensuuhun. Loputkin lumet on saaneet kyytiä, nurmikko vihertää, kevätkukat kukkii ja puissakin on jo pieniä hiirenkorvia. Korkea aikakin jo oli, kun tosiaan tuntui yhdessä vaiheessa että vietetäänkö juhannuskin lumi- ja r

äntäsadepaskan keskellä toppavaatteissa. Mutta onneksi ei tarvitse. Nytkin sen verran lämmintä että hyvin tarkenee olla lökärit ja teeppari yllä ulkosalla kesäkengissä. :) Tosin olivat lupailleet loppuviikoksi viileämpää, mutta onneksi se ei tällä kertaa pitempiaikaista ole, eli uskottava se on vaan että se KESÄ TULEE!

Lapsetkin kasvaneet taas ihan älyttömästi ja sitä myöten vaatteet käyneet pieniksi. Kesävaatteita saa ostaa ihan koko laumalle, Onnille menee jo koko 140-150, jalkakin on jo 36. Jasper ja Emilia samankokoisia niin molemmille saa hankkia 110-116 vaatetta, Emilialle kesäkengät koossa 27 ja Jasperille kanssa koossa 30. :) Eli eivät todellakaan mitään vauvoja ole enää, kohta tuolla kasvutahdilla pitempiä kuin äitinsä. :D Varsinkin Onnin kanssa sitä on alkanut tuntea itsensä jo aika pieneksi kun poika on jo noinkin pitkä hujoppi. Saa nähdä nyt että kasvaako siitä runtista 187cm pitkä äijänköriläs sitten aikanaan kuten lääkäri joskus muinoin ennusti kun Onni oli vielä pikkuinen.

Kovasti on myöskin kyselty että koska Lampinsaareen / Vihantiin. Suoraan sanottuna en tiedä, enkä usko myöskään että se kovin pian on mahdollista. Automme kun tulossa tiensä päähän ja uudempaa autoa olemme kovasti katselleet, mutta se on se rahakysymys senkin hankinta. Milläs hankit kun rahaa ei ole juuri yhtään ylimääräistä tällä hetkellä? Rahoitus tietenkin yksi vaihtoehto, mutta pitäisi sitten ottaa miun nimiin sekin ja vähän on ristiriitaiset ajatukset sen suhteen. Tosin, en tiedä miten pitkään jaksan myöskään tästä asiasta kiukuttelevaa miestäkään katsella ja kuunnella. Sen verran rasittava tapaus kun osaa Juhakin olla niin halutessaan. 

Myöskään miehen kesäloman ajankohdasta ei ole EDELLEENKÄÄN mitään tietoa koska meinasi sen pitää, vai pitääkö tänä kesänä lomia ollenkaan. Jotenkin sekin ärsyttää niin suunnattomasti taas vaihteeksi. Ja myöskin se anopin höyryäminen sne meidän mahdollisen muuton kanssa saa miut vaan näkemään punaista. Jotenkin tullut sellainen fiilis että pätkiikö hällä muisti vai mikä hitto siinä on kun asiasta ollaan sanottu miljoona kertaa hänellekin ettei se muutto Lampinsaareen ole tällä hetkellä mahdollinen ihan tämän opiskelun takia, että se tapahtuu sitten syksyllä JOS vielä ollaan sitä mieltä että sinne Pohjois-Pohjanmaalle hingumme. MUTTA KUN EI SAAKELI MENE TÄMÄ ASIA HÄNELLE PERILLE! Siksi ihan oikeasti tekisi mieli ottaa ja sanoa pahasti että jos ei lopeta pian tuota meidän painostamista, niin me ei muuteta sinne ollenkaan. Ja just sekin siinä ärsyttää kun ei tajua että jatkossakin pitää vierailla Joensuussa, koska se Onni on täällä. Kaikenlaista muutenkin on sanonut miulle Onniin liittyen kun se ihminen ei vaan näytä ymmärtävän ja sisäistävän sitä asiaa että Onni on osa meidän perhettä ja se ei missään nimessä mikään tyhmä tai vajakki ole vaikka sillä se asperger nyt sattumoisin onkin kaiken muun lisäksi. Kuten jo mainitsinkin, niin hänhän ei muista mitä on mennyt sanomaan ja kivenkovaan aina väittää ettei hän ole päästänyt suustaan sellaista ja tällaista sammakkoa. Piruuttaan voisi joku kerta nauhoittaa sen keskustelun, että olisi sitten todiste siitä mitä on mennytkään sanomaan miulle päin naamaa. Muutamaan otteeseen ihan oikeasti käynyt mielessä moinen, niin julma temppu kun se onkin.

Nyt tosin ei anoppikaan ole soitellut pariin päivään. Kaipa se murisee siellä omissa oloissaan sitä kun meidän piti TÄNÄÄN lähteä sinne Lamppariin muutaman päivän lomalle alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta eihän siitä mitään tullut kun se auto sen verran rämä ettei se tule kestämään sellaista matkaa millään ja toisekseen Juhalla on lauantaina työpaikkansa henkilökunnan virkistäytymispäivä/ilta. Ja toisekseen olisinko sitten miekään siellä ottanut ja rentoutunut yhtään, kun taatusti olisi ollut taas sitä että lennetään Oulaisten - Ylivieskan - Alpuan kylän ja mitä niitä nyt onkaan tarjousten ja kirppiksien ym. tapahtumien perässä kuten yleensä. Tosin hyvähän se on jos haluaa lapsille jotain ostaa, mutta kun se yleensä on niin että joka kerta kun siellä käydään meillä on auto aivan tupaten täynnä tavaraa. Ja sitä krääsää kun näilläkin lapsilla on aivan tarpeeksi jo entuudestaankin. Siksi oon siihen suuntaan nyt vähän hiljaa ollut sen suhteen että lapset tarvitsisivat niitä kesäkamppeita, koska sehän taatusti ostaa kun halvalla saa, mikä sitten tarkoittaa sitä että niitä vaatteitakin on loppupeleissä niin älytön määrä ettei ehditä kaikkia pitää ennen kuin nämä kasvavat niistä yli. Tästäkin ollaan yritetty kauniisti hänelle vinkkasta, mutta

...  Saisi varmaan hepulin jos tietäisi että hyvää hyvyyttäni niitä vaatteita olen lahjoitellut mm. siskoni lapsille ja vaikka jos minne koska niitä niin paljon etten saa sopimaan niitä edes meidän vaatekaappiin! :D Mutta ei siitä sen enempää.

Nyt se olis moikkamoi taas! Ensi kertaan siis. :)

Kiirettäkin on kovasti piisannut viime aikona kun tuo miun loppurutistus opiskeluissa alkoi. Kuntoutumisen tukemisen kurssi on nyt menossa, kestää tuonne kesäkuun puoleen väliin noin suunnilleen, jonka jälkeen alkaa harjoittelu sitten suorilta. Haastetta on riittänyt ja monesti tullut miettineeksi kun tunnilla on istuskellut että mihinkä hittoon sitä on oikein sotkeutunut. Synkimpinä hetkinä, armottoman väsymyksen aikoihin ihan tosissaan tuntunut siltä ettei tästä tuu mitään, en osaa mitään. Mutta josko tämä tästä vielä iloksi muuttuisi? Pitää vaan uskoa ja luottaa siihen.

Alkuviikosta meidän perhettä, tai no lähinnä miuta kohtasi suru-uutinenkin. Hyvä ja rakas ystäväni, lapsuuden ystäväni äiti nukkui tiistaina pois. :'( Kroppa petti kirjaimellisesti alta, tarkemmin sanottuna maksa. :'( Pohjaton ikävä hänen ja miun syvällisiä keskusteluja jäi, hänen nauruaan ikävöin myöskin, sitä leikkimielistä kettuilua myöskin + niitä kannustusviestejä. Jotenkin hän onnistui aina löytämään juuri ne oikeat sanat niihin hetkiin kun miusta tuntui etten jaksa. :'( Muistot onneksi hänestä jäävät elämään <3 , mutta silti niin paljon olisin hänellekin halunnut ottaa ja sanoa, halata vielä sen viho viimeisen kerran. Mutta uskon ja luotan siihen että hän kyllä tiesi kuinka rakas ja tärkeä ihminen hän miulle olikaan ( ja on yhä) ja mie uskon ja luotan että hän on nyt päässyt parempaan paikkaan, paikkaan jossa ei ole enää ikävyyksiä eikä myöskään kipuja. Hautajaiset joka tapauksessa on nyt kesäkuun alussa ja tällä hetkellä pien lähinnä huolen täältä Joensuusta käsin että lapsuudenystäväni pysyy itse jotenkin kasassa, että surunkin keskellä muistaa pitää huolen itse itsestään. Syödä ja levätä. Kovin hän kuitenkin on yksin asian kanssa, joten tottakai mietin auttaisiko miun läsnäolo häntä kuinka jos lähtisin sinne Imatralle ja olisin siellä hänen seuranaan sen päivän taikka pari (pitemmäksi ajaksi jääminen ei onnistu kun opiskelut + perhe täällä). Pitää seurailla tilannetta, soitella ja viestailla ja sitä myöten sitten tehdä päätös lähdenkö käymään siellä hänen luonaan vai saako sukulaisilta, seurakunnalta tai akuuttityöryhmästä apuja. Hautajaisiin miuta ei oo kuitenkaan kutsuttu ja toisaalta ehkä parempi niin. Vaikka ystäviä R:n kanssa olimmekin, niin se on enemmän A:n ja tämän lähisuvun yhteinen asia. Kynttilää olen joka tapauksessa poltellut hänen muistokseen ja hautajaispäivänä käyn viemässä tänne Joensuun muistopaikalle hänelle kynttilän + kukan. Tuntuu että se miun kuitenkin tulee ottaa ja tehdä yhdessä lasteni kanssa.

Jos nyt kuitenkin jotain hyvääkin, niin huomenna on äitienpäivä ja tänään miulle soitettiin yhden nettikilpailun johdosta, johon olin joskus alkutalvesta osallistunut. :) Voitin tuosta kilpailusta 2 hengen Helsinki-Tallinna risteilylahjakortin joka pitäisi nyt käyttää tässä kesän aikana pois. :) Oli kieltämättä mukava ja mieluinen yllätys tämän surun keskellä, miulla kun yleensä ei ole ollut mitenkään kauhean hyvä tuuri näissä nettikisoissa. Vielä on vähän auki se että kenenkä kanssa otan ja lähden matkaan ja mihinkä lapset vien sen reissun ajaksi, mutta enköhän jotain ota ja keksi ja kai tarvittaessa porukatkin pystyy Jasperia ja Emiliaa sen muutaman päivän katsomaan. Nyt vaan lähinnä se on sitä odottelua että se lahjakortti ilmestyy postitse ja sen jälkeen sitten tarkempaa miettimistä että lähteäkö reissuun heinäkuussa kun on lomakk, vai olisiko tuo matka sitten tavallaan "palkintona" siellä elokuun lopulla siitä rankasta raatamisesta koulutiellä.

Joka tapauksessa SAA vinkata hyvistä ostospaikoista Tallinnassa (muutakin kuin se viinakauppa kiitos) ja tietenkin ruokapaikoista, nähtävyyksistä. :) Sekä Helsingistä yöpaikkaa. Mihin kannattaisi varata huone yöpymistä varten, koska haluaisin viettää päivän Helsingissäkin kun kerta sinne asti olisin menossa.

Nyt se olisi moi!

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE JA MUMMOILLE! Nauttikaa päivästänne, olette sen ansainneet. :)

~R:n muistolle ~

" Taas valo viiltää taivaanrantaa
Se päivän yöstä erottaa
On tullut aika pois se antaa
Jota niin paljon rakastaa

Sen järjellä me ymmärrämme:
kun toinen lähtee, toinen jää
Vain pieni lapsi sisällämme
ei sitä tahdo käsittää

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Niin monet kerrat tähän rantaan
olemme tulleet ennenkin
Jättäneet kahdet jäljet santaan
Nyt yhdet vain vie takaisin

Siis hyvää matkaa ystäväni,
en enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin."

- Markus Backström -

Pesukone jo meillä tunnin verran pyörinyt, kiitos tuon Jasperin joka taas pissasi omaan sänkyynsä. Klo 6 alkaen ollut ylhäällä ja meno ja meininki on aivan mahdotonta taas. Kello on vasta vähän yli 8 ja miulla uhkaa mennä hermot taas tuon pojan kanssa ihan täysijään. Nytkin kiljunut että pitäisi leikkipuistoon päästä ja ei vaan mene perille sille mitenkään perin että ei siellä vielä kavereita ole kun on vasta niin aikainen aamu. Saa nähdä nyt minkälainen tästä päivästä oikein tuleekaan, mutta veikkaan että miun hermoja koetellaan taas enemmän kuin yhden kerran. Muutenkin jännä että miulle pitää olla se yksi piru, isänsä kanssa sitten on kuin pieni enkeli.

Tänään ainakin suunnitelmissa että käydään se vanhojen autojen paraatikulkue katsomassa kaupungilla ja siellä leikkipuistossakin. Muuten ollaan ihan vaan pihassa kun pitää vähitellen rauhoittaa menemisiä ja muita kun huomenna on taas paluu arkeen tiedossa. Lapset menee hoitoon, mie kouluun ja isännyys töihin. Saa nähdä millainen noita tämä miun uusi vastuuopettaja oikein onkaan. Tullaanko toimeen vai ollaanko heti 1. päivästä alkaen sotajalalla keskenämme. Tietynlaisella varauksella kuitenkin häneen suhtaudun, kun kuullut hänestä kaikenlaista + se että tällä naisella on lastensuojelutyöntekijän tausta. Sattuneesta syystä jo valmiiksi karvat pystyssä, johtuen ihan menneisyyden haamuista. Mutta päätin että hittoakos hänen tarvitsee tietää yksityiskohtaisesti elämäni eri vaiheet, ehkä riittää kun kerron ns. "pintaraapaisun". Saahan se joka tapauksessa tasan varmana ne asiat tietoonsa helpostikin jos se akka niin haluaa.

Että sellaista. Muuten ihan mielelläni oon taas teoriatunneille menossa kun kiinnostaa opiskella lisää tätä alaa. :) Ja tässä jaksossa muutenkin vaan alkuviikko koulua, loppuviikko on niitä etäopiskelupäiviä. Saa nähdä nyt kuinka hirveästi tuleekaan niitä kaikenmaailman tehtäviä sun muita. Ensi perjantaina kuitenkin lapsillakin on vapaapäivä hoidosta ja joko mennään Lähiötalolle / Perheentalolle tai sitten hyökätään Marjalaan mummoilemaan jos äiti jaksaa ottaa meidät vastaan. Ensi perjantai on taas Onni viikonloppukin...

Tosin miulla ne raha-asiat kusi, kiitoksia tuon Kelan. Sanottaisko nyt vaikka näin että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa? Kela siis nyt perii miun tapauksessa JHL:lta noita työttömyyspäivärahoja takaisin yli 4000e (!) ajalta 15.8.2016-28.2.2017, koska tuolta ajalta olen Kelasta hakenut työttömyyspäivärahoja, en ammattiliitostani, koska en ollut tiennyt että liiton työttömyyspäiviin miulla on ollut oikeus jo 8.8.2016 alkaen. :-/ Nyt siis rahattomana olen ollut tässä YLI 5 viikkoa jo ja ei mitään tietoa että mahdanko saada liitolta työttömyyspäivärahan maalis- huhtikuulta edes, vai meneekö sekin perintään nyt sitten. Aivan KAIKKI laskut on kuitenkin rästissä tällä hetkellä kun en pysty mitenkään niitä maksamaan kun rahaa ei ole, eikä myöskään tule. Juha ja miun porukat on auttaneet meitä parhaansa mukaan että on edes sitä ruokaa, mutta eivät hekään mahdottomuuksiin pysty. Liiton puhelinkassaan olen tämän asian tiimoilta soitellut enemmän kuin kerran ja joka ikinen kerta saanut osakseni vain voivottelua ja pahoittelua ja ohjeeksi että täytä uusi pvrahahakemus. Sanoin jo sinne turhaantuneena että mitä se hyödyttää kun niitä rahoja en kuitenkaan itse näe kun Kela vie nekin. :( Alkaa jotenkin usko mennä koko liitossa olemiseen tätä menoa kun tämä tämmöiseksi meni, mutta ei kai tästä voi syyttää ketään muuta kuin itseään ja sitä että on vaan niin tyhmä bimbo. Lapsille vaan rankkaa esittää että kaikki on hyvin, ei ole aihetta huoleen. Pakko nyt tämmöistä roolia tässä vetää kun Jasper tuossa oli jo hätäillyt että joudutaanko me tästä mein kodista kadulle ja onko meillä rahaa ruokaan, voiko hän syödä kaiken mitä lautaselle on laitettu, vai pitääkö jättää huomiselle kanssa. Ei ehkä 5 vuotiaan tulisi tämmöisiä asioita miettiä ja itkeä. Pakko kuitenkin kohta kääntyä seurakunnan diakonitoimiston puoleen ja anoa sitä  toimeentulotukea jos tämä tilanne tällaisena ottaa ja jatkuu. Ainainen stressaaminen muutenkaan ei pitemmän päälle hyväksi olen. Nyt jo nukun melatoniinipillereiden voimin, uni ei tule enää muuten ja säännöstelen omia syömisiäni että lapsille edes riittäisi. Mielialaankin moinen vaikuttaa. Aiempaa itkuisempi oon ja väsyneempi + ärtyisempi. Voi vaan ottaa ja toivoa oikeastaan ettei tätä ikuisuuksia enää jatkuisi ja joku päivä vielä ottaisi ja helpottaisi. Jos nyt hyviä puolia miettii niin ainakaan asumistukeen ei olla kajottu, eikä lapsilisiin. Mutta ei niillä oikein maksella yli 1000e velkoja... :-/ Että sellainen tilanne. ONNEKSI edes toisella meistä on vielä säännölliset tulot.

Mutta nyt ripustamaan pyykit kuivamaan ja valmistautumaan sinne kaupungille lähtöön. Ensi kertaan siis!

Moikka!

Mekin nyt sitten vappu kotosalla ihan, kuten aiemmassa blogipäivityksessäni mainitsinkin asiasta. Kohta lähdetään katsomaan mikä meno ja meininki tänään onkaan Jokiasemalla. Limut ja jätskit tulin luvanneeksi lapsille. Ihan selvinpäin itsekin tätä vappua viettelen, ei edes tee mieli juoda mitään alkoholipitoista. Riittää kun katsoo kun toiset mennä örveltää ja tolloilee minkä ehtivät. Ehkä se on tämä ikäkin mikä vaikuttaa, kavereiden puute + rahattomuuskin. Raha-asiat kun edelleen kusee ja PAHASTI, kiitos tuon Kelan. Mutta niistä sitten EHKÄ myöhemmin avautuminen tänne, nyt en jaksa tässä alkaa avautumaan, eikä kyllä ehdikään kun Jasper aloitti taas järkyttävän huudon. Koko aamun kun odottanut sinne Jokkarille pääsyä nimittäin.

Joo, mutta olkaa ihmisiksi ja JOS vesille jo mielitte niin älkää hukkuko. 

ILOISTA VAPPUA KAIKILLE NÖPÖNASSUKOILLE!

T. Hanna & muksut

Pätkähti tämä blogikin mieleen. :) Tai no, mieli on tehnyt kirjoitella useampanakin päivänä, mutta se on sitten vaan jäänyt. Josko sitä NYT sitten saisi raapusteltua tänne muutaman rivin edes.

Lapsukaiset katselee tuolla Brave-Urhea leffaa ja Juha lähti tuossa klo 16 aikoihin tuonne UPM:lle tukkipöydän alustaa puhdistamaan, se tulee sieltä takaisin sitten kun tulee. Joko on siis tällä kertaa nopea homma, tai sitten voi venähtää useammankin tunnin pituiseksi.

Itsellänikin viimeinen harjoitteluviikko ASPAA, eli avustamis- ja asioimispalvelut starttaa huomenna. PITI keskiviikkona olla näyttöpäivä, mutta päädyttiin nyt yhdessä koulun kanssa, että tuo aspan näyttöpäivä siirretäänkin juhannusviikolle, mie tarvitsen nimittäin lisää harjoitusta ja sitä itsevarmuutta työskentelyotteissani ja muissa. Loppujen lopuksi en kadu yhtään tätä päätöstä, sillä nyt on oivallinen tilaisuus harjoitella koululla KUNTUN (kuntoutumisen tukeminen) yhteydessä näitä nostoja sun muita (niissä eniten opeteltavaa) ja sitten uudella innolla kesäkuussa harjoitteluun. Josko sitten olisi enempi sitä varmuuttakin työotteissa ja muissa. :) Kyllä kuitenkin miusta on tälle alalle kuulemma, lähinnä se on nyt kyse tuosta miun korvien välistä. Siitä että uskoisin itseeni enempi ja taitoihini.

Seuraavan harjoittelun muutekseen teenkin sitten vammaispuolella kehitysvammaisten parissa ja tosiaankin koko kesäkuun olen tuolla harjoittelussa, heinäkuu olisi lomakk ja elokuussa  taas jatkuisi harjoittelut vielä sen parisen viikkoa. Valmistua miun PITÄISI 21.8.2017 mennessä, mutta sen näkee sitten aikanaan että miten tässä oikein käy. :) Toiset jotka käy myös tämän KUNTUN jakson aloittavat tuon harjoittelun VASTA elokuussa, joten siinä mielessä mie kuljen ihan omia polkujani. Toistaiseksi ei ainakaan koulu ole tästä asiasta pahemmin urputtanut, ihan hyvä niin.:)

Vappukin ollaan ihan vain kotosalla, ei lähdetäkään sinne Lampinsaareen, vaikka alunperin meinattiin. Ihan rahan takia näin päätettiin, miulla kun ammattiliiton pvrahan maksamiset ihan jumissa ja jäissä kun tuo kela rupesi ämpyilemään kun sieltä laitokselta mm. asumistukea ollaan haettu jne. Ja sitten työkkärin kanssakin oli jotain, mutta se on nyt ONNEKSI saatu selvitettyä. 4 viikkoa kuitenkin ollut tässä rahatta, niin hieman hiertää tuolla hampaankolossa, mutta josko tämä tästä vielä iloksi muuttuisi ja se rahapäiväkin joskus koittaisi. Ja saisi siten vuokran ja laskut maksuun. Menee kuitenkin tietenkin oma aikansa kun saadaan taas tämä talous tämän asian takia reilaan... Juha kyllä auttaa sen minkä pystyy ja onneksi keskiviikkona tulee edes lapsilisät niin saa ruokaa lapsille. Huomenna kuitenkin joka tapauksessa soitettava Joensuun kodeille noiden maksamattomien vuokrien takia. Liitolle jo laitoinkin viestiä että onko oikeasti tarkoitus että perhe menettää kotinsa ja joudutaan lapsien kanssa kadulle. Hieman on tilanne kyllä ahdistanut ja masentanutkin. Eniten ärsyttänyt on nuo anoppini pätemiset tähän. Kun aletaan jo sanomaan että Onnin olisi parempi olla isällään kun syö niin paljon (! Eipä ole eka kerta kun hän tätä mieltä asiasta !) ja väittää kivenkovaa että meillä rahat riittäisi jos en koko ajan shoppailisi itselleni niitä vaatteita ! Milloinhan viimeksi OIKEASTI olen ITSELLENI vaatetta ostanut? Joskus vuosi sitten kenties? Kun miun mielestä äitini miulle maksamia vaatteita tähän ei lasketa. Että aika vittumaista suoraan sanottuna tommoista mennä väittämään ja ennen kaikkea sanomaan. Tällä hetkellä muutenkaan välitä kys. ihmisestä mitään kuulla, saati nähdä. Siksi en todellakaan hingu sinne Lamppariin. Olkoot omissa oloissaan ja muriskoot... ONNEKSI se n. 400 km väliä niin ei pelkoa että joka päivä törmyytellään.

Kohta laittaa ulkovaatteet kuivamaan ja laittaa lapsia unille. Käytiin tänään aamupäivästä makkaran paistossa ja katselemassa kevään merkkejä. Utran saari oli kyllä melkoista savivelliä, joten vaattet ja kaikki oli sitten sen näköiset sitten. Makkarat kuitenkin tuli paistettua ja syötyä ja vietettyä koko perhe aikaa yhdessä. Telkkiä oli jo kovasti saapunut joelle isoja parvia ja naurulokkeja kanssa. Sorsia ja joutsenia ei näkynyt tällä kertaa. Ihmisiä saaressa oli kodilla (siellä on 3 kotaa) paljon, tosin tänään on ollut muutenkin hyvä sää ja lämmintä. Ehkä se kesä sieltä siis viimein tulee. Toivon niin.

Nyt kuitenkin ne pyykit levittämään ja Emiliaa ja Jasperia laittamaan unille pikku hiljaa. Huomenna itselläni herätys on 5 aikaan, lapset hoitoon klo 7 ja itse työmaalle klo 8.